♣ Lahjaton joulu - Joulun spesiaalitarina 2014 ♣

Oleilin Cordovan Townin Pokemon Centerissä. Kiwi nukkui tyytyväisenä sylissäni päiväunia. Olin ollut harjoittelemassa pokemonieni kanssa aamupäivällä ja tuonut ne sitten Pokemon Centeriin paauttaakseni niiden HP:t. Kiwiä en vielä ollut laittanut ottelemaan tai harjoittelemaan, vauva kun oli.

Joseph oli aamulla lähtenyt jonnekin, sanoen vain tulevansa jossain vaiheessa takaisin. Hän ei myöskään maininnut, minne oli menossa. En sen koommin herraa ollut nähnyt. Olin tosin itsekin lähtenyt heti aamupalan jälkeen omille teilleni, joten Joseph siis saattoi olla jo palannut huoneellemme.
 Yövyimme majatalossa, koska Cordovan Townin Pokemon Centerissä ei ollut jostain syystä huoneita yöpymistä varten. Ja tämän hoitaja Joy selitteli sillä, ettei Pokemon Center ollut mikään hotelli, vaan pokemonien sairaala. Toisaalta ymmärsin asian kyllä, mutta..... Pokemon Centtereissä sai yöpyä ilmaiseksi, kun taas majatalon huoneiden varaus maksoi. Eikä kaikilla aloittelevilla kouluttajilla ollut varaa pulittaa 50 dollaria yhdestä huoneesta. Eihän rahasumma suurelta kuulostanut - työssä käyvän aikuisen korvaan. Mutta melkein-köyhälle kouluttajalle se oli iso summa. Onneksi Joseph oli lupautunut maksamaan meidän huoneemme, vaikka joudunkin nyt nukkuamaan hänen kanssaan samassa huoneessa.

Huokaisin kyllästyneenä ja katsahdin taas kelloa. Moni kouluttaja oli tuonut pokemoninsa hoidettavaksi, joten hoitaja Joyt eivät ehtineet ihan heti hoidattaa minun pokemonejani. Eiväthän ne ole olleet kuin 20 minuuttia hoidossa. Siltikin aloin jo kyllästyä.
"Oletko jo ostanut lahjan keskiviikon kuusijuhlaan?" korviini kantautui erään miehen ääni.
"Olen toki, en tosin ostanut, vaan valmistin itse" toinen mies vastasi. Herkistin korviani ja käänsin katsettani hieman miesten suuntaan. Neljä miestä, kaikki päälle 40:n, seisoskelivat minusta vähän matkan päässä. Miehet pitivät toppatakkejaan kainalossaan tai olivat heilauttaneet takkinsa olkapäänsä yli. Yhdellä oli puna-valkoinen kaulahuivi yhä kaulassa, toisella musta pipo päässä.
"Ah, tietenkin" yksi sanoi.
"Mutta tietenkin puuseppä tekee itse lahjat!" toinen kommentoi, naurahtaen kovaan ääneen päälle.
"Uskaltaudunkohan toivomaan, että saisin lahjan tänä vuonna. Teet erinomaisia puutöitä, Kinshiro!" kolmas mies sanoi. Käänsin katseeni kokonaan miehiin. Mistä kummasta he puhuivat?
"Äh, älkää nyt viitsikö. Minusta on ihanaa tehdä puusta lahjoja, varsinkin joulun alla. Haluan vain nähdä ihmisten hymyilevän leveästi" mies, joka ilmeisesti oli puuseppä ammatiltaan, sanoi hymyillen leveästi. Enempää en ehtinyt jäädä kuuntelemaan, sillä respasta kuulutettiin nimeäni. Hienoa, pokemonieni HP:t oltiin vidoin palautettu kuntoon.

Vastaanotto tiskillä nappasin kaikkien pokemonieni pokemonpallot olkalaukkuni taskuun ja kiitin sitten hoitajaa.
"Saanko muuten kysyä erästä asiaa. Moni on puhunut jostain lahjojen hankkimisesta ja siitä aukiolla olevasta isosta joulukusesta... Mitähän he oikein tarkoittavat?" tiedustelin hoitajalta. Nainen hymyili leveästi - hienoa, hän ei ollut se kamala nirppanokka ämmä, joka veti herneet nenäänsä joka ainoasta asiasta.
"Täällä Cordovan Townissa järjestetään joka joulu kuusijuhla, jossa jaetaan joululahjoja. Jokainen kylän asukas saa ostaa lahjan, viedä sen kuusen alle ja jouluaattona hän saa sattuman varaisesti jonkun toisen hankkiman lahjan. Joulupukki vierailee luonamme, jakaa lahjat, avaamme ne ja nautimme samalla glögistä ja pipareista. Paikallinen orkesteri soittaa myös joulumusiikkia. Tapahtumasta on ehtinyt tulla jo perinne, melkein kaikki kyläläiset osallistuvat siihen. Kaikki kylässä vierailevat saavat myös osallistua siihen" hoitaja kertoi iloisesti. Hymyilin iloisesti kuullessani tämän. En siksi, että saisin ylläri-pylläri lahjan joltain randomilta kyläläiseltä, vaan siksi, että joulukuusen alla olisi kasa lahjoja. Ja aivoni olivatkin alkaneet jo raksuttaa iloisesti pahojaan - joulumusiikin saattelemana.

"Sä MITÄ?!" Joseph karjaisi. Joseph oli ollut huoneellamme, kuten olin toivonutkin.
 Olin kertonut Josephille mahtavasta ideastani, ja pyytänyt vielä hänen apuaan. Aioin varastaa kaikki lahjat joulukuusen alta. Lahjoja kuitenkin ympäröi näkymätön este, ilmeisesti Reflect. Tarvitsin Josephin Golduckin, Pearlin, apua. Pearlin confusionin avulla pystyisimme paikantamaan vihollisen ja tainnuttamaan sen, jonka jälkeen pystyisin varastamaan lahjat. Tietenkin tämä piti tehdä illalla, kun väkeä oli vähemmän liikkellä. Yöllä olisi vieläkin parempi, kun melkein kaikki olisivat nukkumassa.
"Kuulit kyllä. Aion varastaa ne joulukuusen alla olevat lahjat ja tarvitsen siihen apuasi" sanoin, ristien samalla kädet rintakehäni alle. Joseph huokaisi syvään ja peitti käsillään kasvonsa. Tähän mennessä kaikki ideani työhön liittyen eivät olleet mitenkään hohdokkaita. Ja tämä oli hänelle yksi niistä typerimmistä ideoista, mitä olin keksinyt. Mutta minusta lahjojen varastaminen oli hyvä idea.
"Miksi helvetissä haluat varastaa täynnä ihmisiä olevan koulun kuusen alta lahjoja? Voisit ihan yhtä hyvin murtautua jonkun kotiin, varastaa heidän lahjansa ja viedä samalla arvotavaraa" Joseph sanoi levittäen toista kättään. Tottahan tuo oli, mutta...
"Sen kuusen alla on monta kymmentä, jos ei satoja, lahjoja. Mutta hyvä idea tuokin oli, voidaan käydä tämän keikan jälkeen jonkun talossa varkaissa" sanoin, hymyillen ilkikurisesti. Joseph huokaisi ja pudisti päätään.
"Tämä on paska idea, mutta olkoon. Uskon, että sulla on jokin taka-ajatusta tässä hommassa" Joseph sanoi.
"Jep, haluan saada paljon joululahjoja. Ja tiedän jo valmiiksi, etten saa sinulta yhtäkään. Niin, ja mun täytyisi hommata mun pokemoneillekin joululahjoja" totesin. Joseph pyöritteli sillmiään ja katsoi minua yhä odottavana.
"Miksi, Judy? Miksi teet jotain tällaista? Nyt on kuitenkin joulu" Joseph kysyi lopulta.
"Haluan vain nähdä ihmisten murtuneen ilmeen, kun he näkevät, että heidän rakkaat lahjansa ovat kadonneet. Ja tarvitsen sitä paitsi rahaa" noteerasin sarkastisesti Josephille. En oikeasti välittänyt mokomasta joulusta, en koskaan ollut viettänyt sitä, enkä koskaan viettäisikään. Ruokaa lukuun ottamatta joulu oli turha ja yliarvostettu hölmöläisten juhla.
"No, ihan miten haluat" Joseph lopulta sanoi, huokaistnen vielä syvään. Hienoa, hän auttaisi minua.

Käveleskelin Cordovan Townin keskustassa, katsellen ympärilleni. Momo oli olkapääläni ja katseli myös ympärilleen. Yritin keksiä jotain lahjojen ryöstöön. Joseph ei suostunut osallistumaan idean suunnitteluun, mutta toteutuksessa hän lupasi olla mukana.
Lahjoille pitäisi saada jokin kuljetusmahdollisuus, kuten reki tai vastaava. Tai sitten laittaisin kaikki pokemonit kantamaan minun ja Josephin lisäksi jätesäkkejä, jonne aioin paketit laittaa. Lahjat olisi periaatteessa helppo kerätä kasaan, aioin nimittäin käyttää kaikkia käytettävissä olevia käsiä. Pokemonit tulisivat siis myös osallistumaan tähän pikku hommaan.

Kylän keskusta oli täynnä ihmisiä ja pokemoneja. Tästä hommasta ei tulisi helppoa. Jollen sitten todellakin tekisi hommaa yöllä, kuten olin ensin ajatellut. Keskustassa oli paljon jouluvaloja ja erityisesti koulu ja koulun piha oltiin laitettu oikein hienoksi. Seisahduin koulun pihamaan portille ja katsoin ihmisiä, jotka koristelivat pienempää kuusta koulun portaiden viereen. Momo pomppasi pääni päälle, jotta näkisi vähän paremmin.
"Kyllä on laitettu piha komiaksi" viereeni astellut rehevässä kunnossa ollut mies totesi. Käänsimme Momon kanssa katseemme mieheen.
"Juu, niin on" sanoin. Olihan pihamaa toki hieno, en mennyt kieltämään sitä. Jotenkin vain nämä kaikki jouluvalot, lumiukot, lumilyhdyt ja pikkukuuset tuntuivat niin yliampuvalta. Ja niitä kun oli paljon eikä vain muutama siellä täällä.
"Onneksi saatiin lunta, niin pääsee joulupukki reellä perille asti" mies sanoi tyytyväisenä ja vinkkasi sitten minulle silmää. Momo hypähti innoissaan olkapäälläni ja alkoi sitten äännellä innoissaan. Pyöräytin silmiäni ja katsahdin sitten miestä.
"Sinäkö onnekas olet siihen puuhaan päässyt?" kysäisin mieheltä, hymyillen ilkikurisesti päälle. Mies alkoi nauraa ja taputti minua sitten olkapäähän.
"Vai että onnekas? Olen tehnyt tätä hommaa jo vuosia. Serkkuni omistaa pari Stantleria, ja saan ne ja reen aina jouluksi lainaan" mies kertoi, hieman hymyillen. Hymyilin miehelle takaisin. Olin juuri ratkaissut yhden pulmistani.

Juteltuani miehen kanssa vielä hetken pääsin vihdoin menemään syrjäisempään paikkaan. Vapautin Zeuksen sen pokemonpallosta ja katsahdin sitten Momoa, joka istui edelleen olkapäälläni.
"Okei pojat, meillä on keikka tiedossa. Koululla järjestetään kuusijuhla ylihuomenna keskiviikkona. Ihmiset vievät sinne jo valmiiksi paljon lahjoja, jotka säilötään koulun liikuntasalissa olevan kuusen alle. Meidän tehtävänämme on ottaa lahjat kuusen alta. Ainoat ongelmamme ovat lahjoja suojaava näkymätön este ja sen luonut pokemon, meillä ei ole pusseja lahjoille ja pussit täytyy jotenkin saada kuljetettua pois koululta. Kuljetuksen saan ehkä järjestettyä, mutta se on vielä vähän vaiheessa. Zeus, me hoidamme sen kuntoon. Momo, sinä saat etsiä pusseja lahjoille. Isoja pusseja, ei kaupasta saavia muovipusseja" kerroin kaksikolle, jotka nyökyttelivät. Momo teki lopuksi armeijat ja lähti luikkimaan omille teilleen.
Zeus lensi nyt puolestaan olkapäälleni ja katsahti minua. Nyt minun pitäisi vielä selittää Zeukselle hommamme, ennenkö lähtisimme.
"Tarvitsemme pari pulkkaa, joita saame helpoiten koulun ulkovarastosta. Sinun tehtävänäsi on etsiä helpoin tie varastoon ja auttaa minua saamaan pulkat haltuumme" sanoin Zeukselle, joka nyökkäsi. Livahdin Zeuksen kanssa takaisin koululle, Zeus lennähti ilmaan ja lähti lentelemään taivaalla, tarkkaillen ensin koulua ja sitten tämä lähti tutkimaan varastoa vähän lähemmin. Pian Zeus palasi luokseni ja nyki minua mukaansa. Livahdimme varaston taakse, jossa oli iso kasa lunta ja varaston seinässä ikkuna, jonka saisin tiirikoitua auki.
"Hienoa. Täytyy odottaa vain iltaan. En voi keskellä kirkasta päivää tiirikoida varaston ikkunoita auki" mutisin Zeukselle, joka nyökkäsi.


Momo istui lähellä Pokemon Centeriä, miettien, mihin lahjat voisi laittaa ja mistä Momo niitä voisi hankkia. Judy oli puhunut säkeistä. Suuret jätesäkit voisivat olla hyvä idea, ja yhdessä rullassa oli aika monta jätesäkkiä. Ja Momo arvelikin jo tietävänsä, mistä tämä löytäisi yhden jätesäkki kokoelman.
Hiljaa ja varovasti Momo livahti sisään Pokemon Centeriin. Tässä tilanteessa apina ei halunnut tulla nähdyksi. Aula oli melko lailla tyhjillään; Sisällä oli vain yksi hoitaja Joy tiskin takana, kaksi jo hieman vanhemmalla iällä ollutta papparaista istui sohvien luona lukemassa lehteä ja keskustelemassa, sekä yksi kouluttaja, joka odotteli ilmeisesti pokemonejaan hoidosta. Momo irvisti hieman ja loikki sitten lähimmän sisäkasvin ruukun taa piiloon. Momo odotti hetken jos toisenkin, kunnes kouluttaja lopulta alkoi tylsyyteensä räplätä jotain laitetta. Momo vilkaisi papparaisten suuntaan. He lukivat edelleen lehtiä ja höpöttelivät välistä jotain. Hoitaja Joy hääräili tiskillä jotain, eikä kiinnittänyt mitään huomiota aulaan. Momo livahti sohvien luo, hiipi hiljaa sohvapöytien alla ja pääsi sitten livahtamaan käytävään, joka vei toimenpidehuoneisiin. Yksi huoneista oli siivouskomero, ja se sijaitsikin melkein toisessa päässä käytävää.
Momo yritti avata ovea, siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä tietenkin, ovi oli lukossa ja siivoja varmaankin lomalla. Mutta jotenkinhan tuonne oli päästävä. Leveä irvistyksen omainen hymy kohosi Momon kasvoille. Tämä peruutti pari askelta ja jäädytti lukon Frost Breathilla. Sitten Momo saikin paukautettua ovean auki helposti.
Momo juoksi sisälle pieneen siivouskomeroon, nappasi siivouskärryistä täyden jätesäkkipaketin ja säntäsi sitten ulos, muistaen sulkea oven perässään.

Istuin huoneessani Josephin kanssa. Momo oli onnistuneesti löytänyt jätesäkkejä, samoin Joseph.
"Mielestäni lupasit auttaa vain lahjojen viemisessä, Joseph" totesin toisella sängyllä istuneelle miehelle. Mies venytteli ja vei kätensä päänsä taa.
"Sitä vähän minäkin. Kumma juttu, tiiätkö. Nämä vain vähän niin kuin... jäi käteen, kun ihailin niitä kaupassa" Joseph sanoi irvailevalla äänellä. Huokaisin ja pyöräytin silmiäni.
"Yöllä, kun muut ovat nukkumassa, etsimme sen joululahjoja suojaavan pokemonin, nitistämme sen ja pääsemme käsiksi lahjoihin. Viemme lahjat näihin jätesäkkeihin ja viemme pulkilla, jotka käyn hakemassa ihalla olevasta varastosta" kerroin suunnitelmani Josephille.
"Pari juttua; Mä käyn hakemassa pulkat, koska yksi, tiirikoin nopeammin kuin arvon neiti kömpelys, ja kaksi, olen meistä pidempi. Ja toinen asia: Oon löytänyt jo sen pokemonin, joka tekee sen suojan lahjojen ympärille. Pokemon on Mr Mime ja se on koulun vahtimestarin pokemon. Vahtimestari asuu koulun ylimmässä kerroksessa, itäsiivessä. Pokemonin nujertaminen ei tule olemaan helpooa, jos emme ota vahtimestaria samalla kertaa. Kolmanneksi, sain pari agenttia hakemaan lahjat meiltä heti viennin jälkeen" Joseph kertoi. Joseph oli oikeassa, olisin liian lyhyt kiipeämään pois varastosta, joten hän sai hoitaa homman aivan vapaasti. Olin kuitenkin hieman yllättynyt, miten vakavasti Joseph loppujen lopuksi otti tämän homman. Tehtävä kuin tehtävä, hän teki sen aina huolella ja omistautuneesti, en enää ihmetellt, miksi pomo luotti häneen niin paljon.
"Mr Mimen lisäksi joudumme siis varomaan myös vahtimestaria..." mutisin ja nojasin käteeni. Tästä tulisi hauskaa.

Oli keskiyö, ulkona satoi lunta ja oli kova pakkanen. Perus talviyö näin pohjolassa. Seisoin koulun portilla Josephin kanssa. Olimme sopineet, että minä kävisin hoitelemassa vahtimestarin ja Mr Mimen ja Joseph kävisi sillä välin hakemassa ne pulkat.
"Mr Mime on joulukuusen luona liikuntasalissa, hovimestari on nukkumassa" Joseph sanoi ja päästi suustaan vielä tylsistyneen äännähdyksen. Golduck oli paikantanut sekä Mr Mimen että vahtimestarin.
"Ai, no se siitä ukkelista" kommentoin ja livahdin sitten koulun pihamaalle. Joseph tuli perässäni ja luikki sitten varastolle. Pääsin koulun ovelle ja aloin tiirikoida sitä auki. En kuitenkaan kauaa lukon kanssa ehtinyt takkuamaan, kun ovi aukeni ja sisältä kurkisti kummastuneen näköinen Mr Mime.
"A-anteeksi häiriö. Minun pitäisi päästä vessaan, enkä viitsisi oikein puskan juurenkaan..." sopersin ja katsoin Mr Mimea hieman vaivautuneena. Pokemon nyökkäsi, itsekin hieman vaivautuneen näköisenä. Juuri, kun pokemon oli kääntymässä, tämä säpshäti ja oli kiljua kivusta, kun joku puri sitä jalkaan. Sain tukittua pokemonin suun pipollani, juuri ja juuri ajoissa.
Kiwi ilmestyi viereeni ja hihitteli ilkikurisesti. Hymyilin hieman ja vapautin Zeuksen sen pokemonpallosta.
"Supersonic" komensin Zeusta, joka teki mitä käskettiin. Ääniaallot kulkivat ilman halki Zeuksen korvista, ja osuivat Mr Mimeen, joka alkoi kieppua ja kaappua pökerryksissä oven edessä.
"Kiwi, pöki sitä pois ulko-ovelta" komensin Kiwiä, joka innoissaan lähti järsimään Thunder Fangillaan Mr Mimea. Pienten kiljahdusten saattelemana Mr Mime päätyi pois ulko-ovelta koulun pihamaalle. Kiwi palasi tyytyväisenä viereeni ja kääntyi sitten katsomaan yhä hoipertelevaa Mr Mimea.
"Zeus, tee spark!" komensin. Zeus kiisi ilman halki pienten sähkökipinöiden saattelemana ja osui suoraan Mr Mimeen, joka yritti edelleen selvittää päätään. Raukka parka heilui kuin juopunut ilta kahdelta.
"Hienoa, sitten shadow claw!" annoin seuravaan komennon. Zeus heilautti siipeään, joka hehkui tummahkon harmaana, ja raapaisi Mr Mmimea kylkeen. Pokemon oli onnistunut väistämään Zeuksen hyökkäyksen tokkuraisen olonsa takia.
"Bite!" komensin. Zeus iski terävät hampaansa Mr Mimen jalkaan ja järsäisi kunnolla. Mr Mimen silmät vetistivät kivusta ja tämä alkoi potkia, ihan kuin se olisi vienyt kipua pois tämänjalasta.
"Golduck, water gun!" Josephin ääni kuului. Golduck osui Mr Mimeen water gunilla. Mr Mime hoiperteli vielä hieman ja kääntyi katsomaan Josephia ja Golduckia.
"Judy, mene. Mä hoitelen tämän loppuun" Joseph sanoi. Nyökkäsin ja juoksin sisälle otettuani Kiwin ja Zeuksen takaisin palloihin.

Juhlasali oli heti aulan jälkeen - huoneeseen oli helppo löytää aukinaisen oven takia. Pääsin juuri suuren joulukuusen luo, kun lahjojen edessä näkynyt, hieman saippuakuplaa muistuttanut ilma katosi.
"Hienoa" mutisin ja aukaisin jätesäkin. Aloin laittaa lahjoja pussiin kamalalla vauhdilla. Päästin Momon vapaaksi auttamaan minua lahjojen kanssa. Minuutin kuluttua sain Josephin seurakseni. Yhdessä saimme kaikki lahjat jätesäkkeihin ja kyytättyä ne kahdelle agentille, jotka odottelivat meitä koulun lähellä. Aukaisisimme lahjat myöhemmin toisen agentin Secret Basessa.

Aamulla herättyämme kuulimme majatalon omistajalta surullisia uutisia; joululahjat oltiin varastettu ja Mr Mime oli jäätynyt kuoliaaksi. Sääli Mr Mimea, sääli sen kohtaloa. Golduckin käyttämä vesi oli kylmää ja Mr Mime oli pökertynyt pihalle. Kumpikaan meistä - minusta ja Josephista - ei ollut siinä kiireessä hoksannut siirtää pokemonia sisälle turvaan pakkaselta. Pakkasta oli ollut paljon, erittäin paljon. Mutta se, mikä minua ihmetytti suuresti oli ihmisten reaktio; he eivät sureneet kuollutta pokemonia, vaan menetettyjä joululahjoja. Vain vahtimestari itki kuolleen ystävänsä perään.
Olimme muiden mukana menneet koulun liikuntasaliin. Melkein kaikki näyttivät masentuneilta. Heidän lahjansa oli varastettu, heidän jokavuotinen lahjojen jako perinteensä oltiin pilattu. Miksi tämä oli tapahtunut?
"Ihmiset hei, onko lahjat muka noin tärkeä asia? Eikö tärkeämpää ole yhdessä olo, hauskan pito ja ilo, jota voitte tänä erityisenä päivänä jakaa?" kysyin, hieman ärtyneenä. Ihmiset kääntyivät katsomaan minua, osa mulkoillen, osa kysyvänä.
"Onhan lahjojen jakaminen ja avaaminen toki hauskaa, mutta eikö perheen ja ystävien kanssa vietetty aika ole paljon tärkeämpää?" kysyin, katsoen ihmisiä vakavana.
"Tyttö on oikeassa. Eikö tärkeämpää ole perheen ja ystäviemme kanssa vietetty aika, kuin lahjat?" puuseppä huokaisi ja hieroi takaraivoaan. Kuinka moni näistäkin ihmisistä muisti vielä lämmöllä edellisvuoden lahjoja. Niitä materiaalisia tavaroita, joilla yritettiin ostaa ihmisen ystävyys.

~Loppu~ Hyvää joulua ja onnellista uutat vuotta kaikille!

Luku 5 - Loputon matka

Olimme päässeet matkan päälle. Aamupala Blizard Caféssa oli mennyt aika hiljaisissa merkeissä. Olin ulkona ennen kahvilaan menoa tiedustellut Momolta uudesta pokemonpallosta, jonka olin laukustani löytänyt. Ja voi kyllä, rakas Momo oli törmännyt Eliott- nimiseen Noibatiin, joka halusi karata entiseltä kouluttajaltaan. Olin ensin aikonut palauttaa pokemonin takaisin oikealle omistajalleen tai edes Pokemon Centeriin, mutta Momo oli pyytänyt ja rukoillut, etten veisi Eliottia takaisin entiselle kouluttajalleen. Tämä ei kuulemma pitänyt hyvää huolta Eliottista, vaan kidutti tätä otteluilla ja viis veisasi Eliottin terveydestä. Joten, lähinnä säälistä, päätin jättää pokemonin itselleni. Mielessäni kävi, olisiko tällä kouluttajalla muitakin pokemoneja, kuin tämä "pelastamani" Noibat. Noh, oli tai ei, en asialle voisi enää mitään.

Momo oli tiiviisti pokemonpallossaan ruokalevolla - apina oli syönyt taas kuin hevonen - muna oli kylmältä suojassa Josephin laukussa villttiin ja vaatteisiin kiedottuna, ja uusin kaverini, Eliott, liiteli vapaana lähelläni. Olin ostanut Eliotille ja Momolle kunnon pokemonruoka-annokset, ja antanut Eliotille vielä osan marjoistani. Momolle ei marjat kelvanneet, vaan sen täytyi saada jättelöä. En muuten ihmetellyt pokemonin jälkiruoka-valintaa, mutta... Jäätelöä pakkaskeleillä?
 Eliott tuntui tykästyneen minuun, kun olin tarjonnut sille kunnon aamupalan ja tarjonnut vielä osan marjoistani sille.
"Eliott, jos sinun tulee kylmä, niin tule vaan sanomaan. Olet osittain lohikäärme tyyppiä, enkä siksi pitäisi sinua mielelläni kylmässä" sanoin Eliottille, joka vain nyökytteli ja liiteli sitten tyytyväisenä vähän korkeammalle.
"Judy, sinun pitäisi kyllä palauttaa tuo Noibat" Joseph totesi, taas. Hän oli jyrkästi sitä vastaan, että ottaisin Eliottin hoiviini. Ja niin olin minäkin, jollain tasolla.
"Ai, ja palauttaisin sen takaisin sille pikku vintiölle, joka ei osaa huolehtia pokemoneistaan? En ole ehkä paras kouluttaja Eliottille, koska... no, minä olen minä... mutta en sentään pakota pokemoneja tappelemaan jokaista pokemonia vastaan niin kauan kunnes ne pökertyvät" totesin Josephille. Eliott katsahti minua hieman epäilevästi. En ollut edelleenkään kertonut sille, että olin varas. Joseph pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Hänen kulmansa olivat kurtussa ja ilme muutenkin hieman äreä.
"Et ole edes kertonut sille vielä?" Joseph kysyi vihaisesti. Murahdin ja mulkoilin Josephia. Välimme olivat näköjään edelleen aika kireät, vaikkei kumpikaan meistä puhunt aamuisesta mitään. Ei sillä, että olisimme edes puhuneet aamuisesta mitään koko aamupäivänä. Jatkoimme taas matkaa. Kävelymatka kestäisi yhdellä tai khdella tauolla noin kahdeksan tuntia.
"No anteeksi nyt vaan, mutta en mielelläni mene möläyttämään kaiken kansan kuullen, mitä teen työkseni!" huudahdin Josephille ja heitin häntä vielä lumipallolla takaraivoon. Joseph pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua murhaavasti. Pysähdyin ja sainkin pian Eliottin olkapäälleni. Katsoin tätä ja hymyilin hieman. Nyt olisi ehkä hyvä aika kertoa, kumpikaan meistä ei ollut kiintynyt toiseen vielä niin lujasti, ettei mitään pahempaa pettymystä voisi tulla. Kai.
"Kuules, pikku-nulikka... Muuten olen ehkä kunnollisen oloinen kouluttaja, mutta... kuulun rikollisjengiin, eli... olen varas" sanoin Eliottille hieman hiljaisella äänellä. Pelkäsin, että lähettyvillä, tyyliin jossain puskassa, olisi joku kouluttaja tai muu kunnon kansalainen. Hyvä olla varovainen. Eliott käänsi hieman päätään ja katsoi minua kummastuneena. Sitten se vain kohautti olkapäitään ja jatkoi lentämistä, aivan kuin en olisi sanonut mitään. Minä ja Joseph katsoimme pokemonia silmät selällään.
"Ermh... Eliott...? Kai sä nyt ymmärsit, mitä Judy juuri sanoi?" Joseph kysyi, katsoen edelleen Eliottia. Eliott pysähtyi ilmaan ja kääntyi sitten katsomaan Josephia. Pokemon nyökkäsi ja laskeutui sitten uudelleen olkapäälleni.
"Joteen... Ottelu-intoisen kouluttajan ja rosvon väliltä Eliott päätti valita rosvon?" Joseph mutisi itsekseen ja huokaisi sitten. Tämän kerran hän antaisi asian olla, ei hän kuitenkaan saisi tuota kovapäistä Noibatia palaamaan takaisin kouluttajansa luo.
"Kyllä minäkin valitsisin mielumminkin rosvon kuin asennevammaisen hyypiön..." mutisin, rapsuttaen samalla Eliottia leuan alta. Eliott hykerteli tyytyväisen kuuloisena.

Puolen tunnin kävelemisen jälkeen Eliott alkoi hieman täristä. Pakkasta ulkona oli edelleen paljon ja vähän liikaa, ja poloisella ei ollut edes kunnon turkkia suojaamassa pakkaselta. Tongin Eliottin pokemonpallon laukustani ja osoitin sillä pokemonia.
"Eliott, otan sinut takaisin palloon, muuten jäädyt tänne pakkaseen. Palaa" sanoin Eliottille, joka näytti ehkä hivenen tympääntyneeltä ennen palloon palaamista. Katsoin palloa, ja annoin pienen hymyn kohota kasvoilleni.
"Pääset sitten taas vapaaksi, kun ilma alkaa lämmetä" kuiskasin, ennenkö laitoin pallon takaisin laukkuuni. Joseph katsahti minua ja tuli sitten aivan viereeni seisomaan. Hän näytti minulle kädessään ollutta laitetta.
"D-pääte?" kysyin, hieman hiljaisella äänellä. D-pääte oli yleinen ja suosittu elektroinen laite, joka muistutti ulkomuodoltaan pelikonsolia, jonka ruudun eteen sai taiteeavan muovisen suojan. D-pääte toimi kuten tabletit - paitsi että tämä laite ei ollut kosketusnäytöllinen vempele - tai tietokoneet. Sillä pääsi internettiin, jopa "kantaman ulkopuolella", koska siinä toimi 3G-verkko, sähköpostiin oli erillinen oma sovelluksensa, laitteessa oli Word ja muut uusimmat toimisto-välineet, ja D-päätteellä pystyi lähettämään viestejä. Ei ihan tekstiviestejä, eihän kyseessä mikään kännykkä ollut.
"Jep. Muiden kanssa kommunikoidessa käytetään edelleen omia laitteita, mutta tää tulee käteväksi kaikessa muussa" Joseph totesi, vilkaisten minua pieni hymy suupielessään.
"Kuitenkin.... Seven Seas nimisessä majatallosa Cordovan Townissa on eräs henkilö, jolta minun täytyy hieman lainata hänen pokemonia. Hän on hieman tunnetumpi kouluttaja, ja siksi erittäin tärkeä liikekumppani minulle."Joseph selitti, iskien minulle samalla silmää. Aah~, töitä, töitä ja vielä kerran töitä. Ja minä saisin taas odottaa Pokemon Centerillä puoleen yöhön. Tai, sitten voisin keksiä itselleni jotain parempaakin tekemistä. Voisin käydä vaikka ryöstämässä kaupan kassan tai...
"Ajattelin tässä vain, että haluaisitko auttaa?" Joseph kuiskasi. Jähmetyin niille sijoilleni ja käänsin katseeni Josephiin.
"Ai niiden pokemonien kanssa?" kysyin muka tyhmänä. Joseph nyökkäsi ja lupasi kertoa minulle suunnitelmasta, kun pitäisimme taukoa. No, se sopi. Saisin auttaa häntä työssä, edes vähän. Tosin, minua vähän epäilytti - ja jännitti - mitä joutuisin tekemään. Ja mitä Joseph oikeasti aikoi tehdä.

Käveltyämme melkein tunnin yhtä mittaa Joseph lopulta pysähtyi ja kääntyi ympäri. Minä pysähdyin myös ja käännyin katsomaan Josephia kysyvänä. Miehen ilme oli kova, tarkkaavainen ja silmät tutkivat maastoa takanamme kuin laaser. Käännyin itsekin katsomaan takanamme ollutta maastoa.
"Voit lopettaa jo sen piilottelemisen, pätkä" Joseph sanoi närkästyneenä. Pieni, ehkä juuri ja juuri metrin korkuinen, pikku poika kömpi lumisena läheisestä pusikosta.
"Hienoa, puska-Jussi" mutisin ja katsoin poikaa arvostelevasti. Hän oli seurannut meitä puolen tunnin ajan. Olimme kävelleet hänen "leirinsä" ohi, noteeraamatta poikaa sen kummemmin. Ja olimme sitten saaneet hänet peräämme.
"Mun nimi on Juhan, ei Jussi" poika totesi, pyyhkiessään loppuja lumia vaatteistaan. Nyrpistin nenääni ja katsoin poikaa edelleen arvioiden.
"Mitä tuolainen pikku poika tekee keskellä metsää?" Joseph kysyi, katsoen itsekin poikaa hieman arvioiden. Juhaniksi itsensä esitellyt poika katsoi Josephia hieman kysyvänä, sitten hän hymyili hieman apeana.
"Ah... M-mä olen labrassa opiskelemassa tiedemieheksi tulemista. M-mutta m-mun Noibat karkasi Pokemon Centeristä ja mä l-lähdin etsimään sitä" poika sepitti kyyneleet silmissä, tapittaen samalla maata kuin syyllinen varas. Auts... Minä ja Joseph katsahdimme toisiamme yllättyneinä.
"Ai... Hoitaja Joy höpöttikin jostain karanneesta Noibatista..." Joseph sanoi, katsoen nyt poikaa. Juhan katsoi meitä kumpaakin vuorollaan, hieman toiveikkaana.
"Sori, ei ole näkynyt. Ja tuskin se Noibat on näin kauas tullut. Ei lohikäärme-pokemon pärjää tällaisessa pakkasessa tänne saakka" sanoin Juhanille, joka vain nyökytteli. Hän niiskaisi melko kovaäänisesti ja hinkkasi lapasillaan sitten kyyneleet pois silmäkulmistaan. sitten hän kohotti katseensa minuun ja hymyili hieman.
"Tiedän kyllä. Enkä mä siksi teitä seurannutkaan. Mä.... Mä haluaisin otella sua vastaan" Juhan sanoi ja osoitti lopuksi minua vielä sormellaan. Minä ja Joseph katsoimme pätkää ällistyneinä. Tyypin pokemon oli karannut, ja jätkä viis veisasi siitä? Kohautin olkapäitäni ja päätin hyväksyä hänen haasteensa. Joutuisin kuitenkin käyttämään Momoa, koska, no... Eliotin kouluttaja oli tuossa noin. Ja paljastuisin, jos käyttäisin Eliottia. Eikä lepakko muutenkaan pärjäisi pakkaskeleillä, joten Momo saisi loistaa.
Tongin Momon pokemonpallon laukustani ja ojensin laukun sitten Josephile, joka oli luvannut toimia ottelun tuomarina. Matsi oli 1-1, koska minulla oli "vain" Momo ja muna ei ollut vielä ottelukelpoinen. Ja Juhanilta oli toinen pokemon karkuteillä.
Juhan heitti pokemonpallon ylös, ja muutaman sekuninkuluttua hänen eteensä ilmestyi kyllästyneen näköinen Bulbasaur. Otus istahti lumihangelle ja kääntyi mulkoilemaan kouluttajaansa.
"Älä nyt viitsi, Midorino, meillä on matsi menossa" Juhan sanoi anelevasti. Midorinoksi kutsuttu Bulbasaur murahti ja kääntyi sitten katsomaan minua. Vapautin Momon pokemonpallosta eteeni lumihangelle. Momo kääntyi katsomaan minua kysyvänä. Osoitin sormellani poikaa ja hänen Bulbasaurustaan.
"Matsi, rakkaaani" totesin Momolle lyhyesti. Momo näytti tajuavan asian vasta nyt. Tosin en syyttänyt sitä asiasta, olihan tämä tavallaan meidän ensimmäinen kunnon ottelu. Aika säälittävää toisaalta, olin omistanut Momon jo useamman päivän, enkä ollut otellut sen kanssa ketään tai mitään vastaan vielä kertaakaan.
"No, aloitetaanko?" kysyin Juhanilta, joka nyökkäsi. Joseph heilautti kättään ja antoi meille luvan aloittaa ottelun.
"Midorino, tee Leech Seed!" Juhan huudahti. Bulbasaur haukotteli syvään, nousi vaivalloisesti ylös ja alkoi sitten ampua sipulistaan siemeniä kohti Momoa. Momo väisteli siemeniä taidokkaasti, kunnes kuitenkin sai osuman yhdestä käsivarteensa. Siemenestä alkoi kasvaa juuria Momon käteen ja ne alkoivat heti imeä Momon energiaa.
"Momo, Frost Breath" komensin Momoa. Onneksi apina osasi muitakin, kuin normaali-tyypin hyökkäyksiä. Jää-tyypin Frost Breath ja tuli-tyypin Flame Wheel super efektasivat ruoho-tyypin Bulbasauriin, joten tämä matsi olisi minun. Paitsi että tuo bulbasaur tunti olleen vikkelä kintuistaan, piittaamatta tästä helvetillisestä pakkasesta.
"Vautsi, miten olet opettanut Aipomillesi Frost Breathin?" Juhan kysyi kiinnostuneena. Hymähdin ja muistelin tätä aamua. Kahvilassa oli - tällä kertaa ihan valtion ja poliisin luvalla - myynnissä jäätelöä, jonka ansiosta pokemon oppisi jää-tyypin pokemonin.
"Momo söi Blizzard Caféssa myynnissä olleen jäätelön, joka opetti sille tuon hyökkäyksen. Ja, osataan me muutakin kahvilan takia" totesin, pieni ja ivallinen hymy kasvoillani.
"Flame Wheel!" huudahdin. Momo syöksyi liekki-renkaan keskellä kohti Bulbasaurusta. Bulbasaur tosin ei kyennyt liikkumaan minnekään, eikä Juhankaan kyennyt antamaan mitään käskyä. Kummankin leuka roikkui lähes maassa ja heidän ilmeensä olivat kuta kuinkin järkyttyneet. Eihän se kieltämättä normaalia ollut, että Aipom osaisi tuli-tyypin hyökkäyksen, mutta ei se toisaalta noin omituitakaan ollut. Joten, Bulbasaurin jäädyttyä järkytyksestä, Momon oli helppo osua maaliinsa. Sipuli-dino lennähti taaemmaksi ja mätkähti maahan. Hyökkäys oli tenyt siihen aika lailla kipeää. Momo taisi olla hieman vahvempikin kuin tämä Bulbasaur, tosin en kyllä osannut varmuudella sanoa. Olin nähnyt vasta yhden sen hyökkäyksen, ja sekin pentele vei Momolta voimia Bulbasaurille.
"Tuo oli varmaan niitä... laittomien... leivoksien..." Juhan mutisi. Hymähdin ja nyökkäsin. Poikaa tuntui häiritsevän nämä kahvilan laittomat leivokset. Toisaalta, poikahan oli tainnut mainita olevansa labrassa harjoittelijana, joten olihan se nyt ihan ymmärrettävää. Juhan pudisteli päätään ja katsoi Bulbasauria sitten totisena.
"Midorino, meiän on pakko voittaa tää matsi. Tee growl!" Juhan komensi. Bulbasaur alkoi karjua korvia vihlovalla äänellä. Momo otti askeleen taaemmaksi, pidellen korviaan. Muutaman sekunin kuluttua otus hiljeni. Korvissani soi siltikin, samoin Momon. Tämä kääntyi katsomaan minua ja osoitti korviaan. Hyämhdin ja levittelin vain käsiäni. Minkäs minä sille mahdoin, jos sen korvissa soi. Seuraavana Momo osoitti Bulbasaurusta. Tyydin vain nyökkäämään. Inspiroikoon, ei Momo minun komentoja kuitenkaaan kuulisi.
Momo lähti juoksemaan kohti Bulbasaurusta, joka pulestaan lähti juoksemaan Momoa karkuun. Hetken aikaa tätäkin kilpajuoksua kesti, ennenkö Momoloputa hermostui ja käytti nyt puolestaan growlia. Momo kimensi hieman ääntään karjuessaan, tai oikeastaan kiljuessaan kohti Bulbasaurusta. Bulbasaur näytti ne pari sekuntia hieman kituuttelevalta, ja olisi varmasti pitänyt kpäliään korvillaan, jos olisi vain pystynyt. Momon lopetettua Bulbasaur pudisteli päätään. Juhan huudahti Bulbasaurin nimen, mutta pokemon vain katsoi tätä kysyvänä. Hienoa, nyt senkin korvissa soi.
"Lol" mutisin katsoessani, miten Juhan karjui Bulbasaurille komentoja ja Bulbasaur karjui jotain takaisin kouluttajalleen. Katsahdin momoa, joka katsoi minua kummastuneena. Heilautin kättäni, kehottaen Momoa tekemään jotain. Tämä pyöräytti silmiään ja lähti sitten hiippailemaan Bulbasaurin lähelle. Päästyään tarpeeksi lähelle, Juhanin tai Bulbasaurin huomaamatta, Momo syöksyi Bulbasaurin kimppuun ja alkoi kutittaa tätä hullun lailla. Bulbasaur alkoi nauraa vedet silmissä ja kieriä lumihangessa. Juhan jäi tuijottamaan Momoa ja Bulbasauria, ja kääntyi sitten katsomaan minua kysyvänä.
"Tickle" totesin Juhanille, joka päästi ymmärtäväisen "aah"-äänen. Kesken kutituksen Momo kaivoi kyntensä esiin ja iski ne kipeän näköisesti Bulbasaurin mahaan. Pokemon kiljahti kivusta, ja rääkäisi vielä toisen kerran, kun Momo alkoi vetää kynsiään pitkin Bulbasaurin vatsan ihoa. Ihoon jäi kipeännäköiset, hieman verestävät haavat. Momo hypähti tämän jälkeen vähän kauemmaksi Bulbasaurista ja irvisti Bubasaurille. Juhan näytti hämmentyneeltä.
"Miten se teki ton ilman kouluttajansa käskyä...?" poika mietti ääneen. Pyöräytin silmiäni ja annoin pienen hymyn tulla kasvoilleni.
"Sitä kutsutaan myös inspiroinniksi, kun pokemon ei kuule kouluttajansa käskyjä" kerroin pojalle, joka näytti taas saaneen pienen ahaa-elämyksen. Momo kääntyi katsomaan minua ja näytti hymyilevän hieman.
"Noh, Momoseni, joko lopetetaan tämä?" kysäisin apinaltani, joka nyökkäsi.
"Frosth Breath!" komensin Momoa, joka vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa ja päästi sitten jäätävän ilman kohti Bulbsauria. Pokemon ei ehtinyt väistää, kun jäätävä ilma jo pyyhkäisi tämän ylitse. Bulbasaur horjahti ja oli sitten kaatua maahan.
"Midorino!" Juhan huudahti, tai pikemminkin rääkäisi, ja juoksi sitten pokemoninsa luokse. Noh, se siitä matsista.

Olimme Josephin kanssa heti matsin jälkeen jatkaneet matkaa, Juhanin pingottua pää kolmantena jalkana takaisin kylään hoidattamaan Bulbsauriaan.
"Ei se penikka nyt niin huono ollut" Joseph tuumasi. Pyöräytin silmiäni ja tyydyin olemaan hiljaa. Ihan hyvä ottelijahan se poitsu oli, vaikka hän nyysäsikin routen varrella vakoilemassa pokemoneja ja kouluttajia, sen sijaan että olisi etsinyt Eliottia. Minua ei tosin käynyt hänen Bulbasaurinsa yhtään kateeksi, jostain syystä. Pokemon oli tuntunut jopa pitävä kouluttajastaan, toisin kuin Eliott.
"Ilma alkaa muuten pikku hiljaa lämmetä" Joseph totesi. Tuo oli totta. Olimme taapertaneet parisen kilometriä ja ilma oli sinä aikana alkanut jo lämmetä. Lumihanget tuntuivat myös pienentyneen. Lunta oli tosin edelleen melkein puolimetriä ja toppavaatteet olivat yhä kova sana.
"Pian voitaisiin muuten pitää tauko?" Joseph ehdotti. Katsahdin miestä hieman yllättyneenä.
"Eihän siitä nyt kauaa ole, kun ottelin sitä penskaa vastaan. Kai me nyt vielä tunti tai pari voidaan mennä?" totesin Josephille. Hän levitti käsiään ja hymyili hieman.
"No, miten vaan tahdot. Pokemoneilla voi kuitenkin ruveta olemaannälkä" Joseph huomautti. Niin, tosiaan. Aamupalasta oli jo parisen tuntia, emmekä olleet syöneet sen jälkeen mitään. Mutta, toisaalta....
"Momolla tuskin on nälkä, vaikka se kyllä kuluttikin energiaa ottelussa. Eliottista puhumattakaan, se ei ole tehnyt aamupalan jälkeen oikein mitään. Sinun pokemoneillasi voi olla nälkä, koska ne hienohelmathan eivät syöneet pahemmin mitään, toisin kuin minun pokemonini. Nehän vetivät ruokaa minkä jaksoivat" huomautin Josephille, joka vain naurahti kuivasti.
"Hyvä on, hyvä on... Syödään ja jutellaan tunnin päästä" Joseph myöntyi, pieni hymy edelleen kasvoillaan.

Ja matka jatkui taas hiljaisena, sään lämmetessä ja lumihankien pienetessä. Pian alkoi olla jo sen verran lämmin, että uskalsin taas ajatella Elittoin vapauttamista. Pienenä ongelmana oli vain se pikku nilkki, jota vastaan olin otellut. Pelkäsin nimittäin, että hän hiippailisi taas kannoillamme ja saisi tietää, että Eliott kulki nykyään minun matkassani.
"Minun pitäisi harjoitella Eliottin kanssa myös" mumisin itsekseni. Joseph katsahti minua kysyvänä.
"Mitä sä mumiset?" hän kysyi, katsoen minua edelleen. Käänsin katseeni mieheen. Oliko hän muka kuullut muminani? Ihme superkuulo tuollakin.
"Enmitään, puhelen vain itsekseni" vastasin Josephille. Tämä pyöräytti silmiään ja katsoi taas menosuuntaan.
"Puhut itsekses? Tiiätkö, hullut tekee tollasta" Joseph sanoi muka vitsikkäästi. Vilautin kieleni ulos ja liikutn sitä ylös ja alas. Joseph mulkaisi minua ja näytti hapanta naamaa.
"Tiedätkö, puhun mielummin yksikseni, koska järkipuhetta on kiva kuunnella" huomautin Josephille, joka katsahti minua, muttei sanonut mitään. Yritti kai välttää riitaa. Siitä tuskin tulisi kuitenkaan mitään, koska tänä päivänä pystyisin vetämään riitaa herran kanssa ihan kaikesta. Jos herra vain olisi kiltisti mennyt omaan sänkyynsä nukkumaan, olisimme välttyneet riitelemiseltä. Koska kumpikaan ei olisi noussut sängystä väärällä jalalla, niin sanotusti. Josephan kun oli tipahtanut sängystä.

Pidimme pienen levähdystauon, jonka aikana Joseph oli tutkinut Houndoominsa Sagan kanssalähitienon ja todennut, ettei se sama poika enää seurannut meitä. Hyvä minun kannaltani, saatoin nyt päästää Eliottin ulos pokemonpallosta. Halusin harjoitella Eliottin kanssa, mutta olin edelleen varuillani. Eliottin kouluttaja ei seurannut meitä, tällä hetkellä, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän yllättäen putkahtaisi esiin jostain puskasta. Kuten viimeksikin.
"Mikä hätänä, Judy?" Joseph kysyi. Kohotin katseeni Josephiin, joka tuli viereeni seisomaan. Hänen takanaan Eliott liiteli Sagan yllä ja teki ilmeisesti tuttavuutta tähän.
"Ei mitään.... Haluaisin vain harjoitella Eliottin kanssa, mutta epäilen edelleen, että poika tulee taas jostain" sanoin. Joseph huokaisi ja kääntyi sitten kylki minuun päin. Hetken hän katseli Eliottia ja Sagaa.
"Jos et olisi ottanut Eliottia mukaan, et stressaisi tuolla lailla. Mutta koska et kuitenkaan enää sitä aio vapauttaa, niin...." Joseph sanoi, kääntäen sitten katseensa minuun. Katsoin miehen läpitunkeutuviin silmiin ja kohotin kulmaani.
"Vaihtaisit edes sen nimen. Noibatit ovat kuitenkin melko yleisiä pokemoneja kouluttajilla. JA voisit keksiä jonkin taustatarinan, miten tuon lepakon sait" Joseph ehdotti. Pääsin mietteliään huokauksen ja raavin leukaani. Josephin ideassa oli toisaalta perää, voisin vaihtaa Eliottin nimen.
"Tuo olikin muuten hyvä idea, kiitos Joseph" sanoin lopulta ja hymyilin leveästi Josephille. Mies hymähti ja nyökkäsi. Käänsin katseeni takaisin Eliottiin ja irvistin. Olin surkea keksimään nimiä, mutta nyt olin keksinyt Eliottille uuden nimen tuosta vaan.
Kävelin Eliottin ja Sagan luo, rapsuttaen hieman Houndoomia kaulasta. Pokemon hyrisi tyytyväisenä ja asteli sitten takaisin oman kouluttajansa luo, kun olin lopettanut sen rapsuttamisen. Leviti kättäni vaakasuoraan sivulle, Eliottille laskualustaksi. Eliott taisi ymmärtää käteni olleen tälle alustana ja laskeutui käsivarteni päälle tyytyväisenä.
"Judy, jatketaan kohta matkaa!" Joseph huudahti minulle pari metriä kauempaa. Käänsin päätäni hänen suuntaansa ja hymyilin hieman. Mies seisoi selkä minuun päin ja tarkkaili ympäristöä, taas. Saga nuuhki maata, heiluttaen häntäänsä.
"Joo, pikku hetki" vastasin ja käännyin sitten taas Eliottin puoleen. Lepakko katsoi minua kysyvänä.
"Sinun nimesi pitää vaihtaa, ettei kouluttajasi osaa yhdistää sinua omaan kadonneeseen Noibatiinsa. Näimme hänet hiljattain ja hän voi tulla vielä peräämme" selitin hiljaisella äänellä Eliottille, joka ei tuntunut oikein pitävän ajatuksesta. Ymmärsin kyllä, ettei nimen vaihtaminen ollut sille mieleen, mutta nyt minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.
"Tämän kerran, kaveri.... Ostan sinulle vaikka jotain siitä hyvästä" yritin suostutella Eliottia, joka tuhahti ja nyökkäsi. Lahjonta auttaa aina...
"Miten olisi Saga?" ehdotin, pieni hymy edelleen suupielessäni. Eliott katsoi minua silmät hieman suurempina. Sitten se kääntyi katsomaan Houndoomia, joka katsoi takaisin meihin. Eliott käänsi katseensa takaisin minuun ja nyökkäsi. No, se oli sitten sovittu.

Matkamme jatkui taas kohti Cordovanin pientä kylää. Ja ensimmäistä työtehtävääni. Vaikken kyllä edelleenkään teinnyt, mitä minun piti tarkalleen ottaen tehdä,
"Hei, Joseph... Et ole vieläkään puhunut siitä pikku pyynnöstäsi minulle. Lupasit kyllä kertoa siitä tauolla, mutta et ole puhunut yhdelläkään pikku tauollamme mitään" totesin Josepgille, joka katsahti minua. Saga-Noibatini katsahti minua ja Josephia ja laskeutui sitten olkapäälleni, uteliaana kuulemaan, mistä pikku-pyynnöstä puhuin.
"Katso nyt, Sagaakin kiinnostaa kuula siitä" jatkoin ja osoitin sormllani Noibatia. Joseph katsoi Sagaa ja hymyili sitten hieman.
"Hyvän nimen valitsit. Kerron tarkan suunnitelman vasta, kun pääsemme Cordovan Townin majataloon..." Joseph sanoi
"Miksei me yövytä Pokemon Centerissä?" keskeytin Josephin.
"Koska siellä ei järjestetä majapaikkaa, jostain syystä. Niin, kuten olin sanomassa. Kunnon suunnitelman käymme läpi vasta majatalossa. Kun pysähdymme seuraavan kerran kunnon tauolle, kerron sinulle kyllä, mitä aion tehdä. Ja mitä sinun pitää tehdä" Joseph sanoi. Kunnon tauko? Pyöräytin silmiäni ja tyydyin vain nyökkäämään. En jaksaisi ruveta vääntämään rautalankaa, ja Josephin kanssa tappeleminen oli muutenkin niin energiaa vievää.
Saga lenteli jälleen yläpuolellani ja tarkkaili ympäristöään. Olin maininnut Josephille toisen kerran, että haluaisin kokeilla ottelemista tämän kanssa, mutta Josephin mielestä meidän oli hyvä ehtiä Cordovaniin ennen iltaa.
"Koskas minä sitten pokemonieni kanssa kerkeän harjoitella? Eivät ne istumallakaan vahvistu" olin noteerannut Josephille, joka oli vain tuhahtanut ja käskenyt odottaa sitä, että pääsisimme Cordovaniin. Ja saisimme tehtyä työt. Sitten saisin tehdä mitä lystäisin. Saga oli kuunnellut korva tarkkana kiivasta keskusteluamme ja oli sen jälkeen lennellyt taivaalla, ikään kuin etsien jotain. Pian Saga jäi lepattamaan paikalleen ja jäi tuijottamaan puiden ja pensaiden lomaan, Pysähdyin ja käännyin katsomaan lepakkoa.
"Mittä nyt, Saga?" kysyin pokemonilta. Saga veti siipiään kehoaan vasten ja levittäessään niitä taas auki, kauhea kirkuma-ääni lähti kohti pusikkoja. Pitelin korviani ja katsoin kummastuneena pusikkoa. Seurattiinko meitä? Käänsin katseeni takaisin Sagaan ja sihahdin. Screech, vastustajan puolustusta laskeva "kiljunta"hyökkäys. Saga lopetti lopulta hyökkäyksen ja jäi paikoilleen lehattelemaan.
"Zaguun!" pusikosta kuului valittava ääni, ja muutamaa hetkeä myöhemmin esiin kömpi hivenen ärtyneen näköinen Zigzagoon.
"Ah.... Siksakki-koira" mutisin ja käänsin katseeni sitten Sagaan, joka irvisteli minulle.
"Judy, meidän on jatkettava matkaa" Josephin huomautus kuului takaani. Ärähdin ja vilkaisin miestä tympääntyneenä.
"Joo-joo, hoitelen vain tuon pokemonin ensin" sanoin ja käännyin sitten katsomaan Sagaa. Yksi hyökkäys, joka oli tällä hetkellä Sagan voimakkain hyökkäys, ei toimisi normaali tyypin Zigzagoniin. Joutuisin siis improvisoimaan jotain.
"Saga, tee screech uudelleen!" komensin Sagaa. Saga aloitti kiljuvan äänen uudelleen ja Zigzagoon näytti vetäytyvän pieneksi palloksi äänen johdosta.
"Hyvä, nyt supersonic!" komensin. Saga lähetti korvistaan ääni-aaltoja, jotka saivat Zigzagoonin pään pyörälle. Pokemon näytti hieman hölmistyneeltä yrittäessään tähdätä Sagaan. Zigzagoonin hyökkäysten osuvuus ei olisi enää 100% varmaa, ja pokemon saattaa satuttaa jopa itseään. Zigzagoon heilui hieman ja lähti sitten juoksemaan kohti Sagaa, hypäten ilmaan ja osuen Sagaa kyljen ja siiven alueelle. Saga kiepsahti ilmassa taaksepäin, mutta sai pidettyä itsensä ilmassa.
"Saga, käytä tacklea!" komensin. Saga syöksähti kohti hoipertelevaa Zigzagoonia, joka ei oikein osannut sanoa, minne suuntaan sen pitäisi väistää. Saga sai osuttua Zigzagoonia suoraan kylkeen, juuri kun pokemon oli aikonut juosta ilman suuntavaistoa vain johonkin suuntaan. Zigzagoon parkaisi ja kääntyi katsomaan Sagaa. Huomasin, miten Zigzagoonin silmät heiluivat pokemonin päässä, eivätkä kohdistuneet kunnolla mihinkään. Saga veti siipiään lähemmäs vartaloaan ja alkoi päästää pientä sähköpurkausta ulos kehostaan.
"Saga?! Mikä hätänä?" kysyin säikähtäneenä. Oliko Saga paralisoitunut jotenkin osuessaan Zigzagooniin? Sähkökipinät alkoivat muuttua väriltään sinisiksi ja pian Sagan keho oli kokonaan sinisen sähkön peitossa. Saga levitti siipiään ja lähetti useita sähkövirtoja kehostaan Zigzagooniin, joka oli myöskin jäänyt kummastuneena tuijottamaan Sagaa. Sähkö osui Zigzagooniin, joka parkaisi kivusta ja näytti oikeastikin saaneen kipeää.
Muutaman sekunnin kuluttua saga opetti sähköpurkauksen ja irvisti edelleen kummastuneen näköiselle Zigzagoonille, joka tyytyi muutaman hetken toivuttuaan luikkimaan takaisin metsään.
"Mitä.... Mitä just tapahtui?" kysyin, katsoen edelleen taivaalla lepatellutta lepakkoa. Joseph käveli viereeni, katsoen Sagaa.
"Se, rakkaani, oli spark. Tosin, ei Sagan pitäisi lento-tyypin pokemonina sellaista hyökkäystä osata" Joseph kertoi. Naksautin kieltäni ja levitin kättäni sagalle laskeutumisalustaksi. Tyytyväisenä pokemon laskeutui kädelleni.
"Noniin, jatketaan matkaa" Joseph sanoi ja kääntyi sitten jatkaakseen matkaa. Sagahypäht olkapäälleni lepäämään, samalla kun minä lähdin Josephin perään.
"Vai että spark... Oletkohan sinä saanut siunauksen ukkosen jumalalta Thorilta?" kysyin Sagalta, joka räpytteli vain silmiään.
"Taidat tarkoittaa Zeusta, Thor on se mystinen vasara-hemmo siitä elokuvasta" Joseph kommentoi hieman kauempaa.
"Ai, eikö se Thor muka käyttänyt sähköä? Nojaa, sähkön jumala kuin sähkön jumala..." sanoin. Katsahdin Sagaa, joka näytti hieman liikaa innostuneelta. Sen silmät loistivat innostuksesta, suu oli leveässä hymyssä ja koko pokemon nöytti mutenkin erittäin innoatuneelta, kuin lapset jouluna.
"Saga, mistä sinä muka noin innostuit?" kysyin Sagalta. Joseph kääntyi katsomaan minua ja Sagaa. Hän ei halunnut enää yhtään häiriötä matkallemme, olin onnisutnut hidastamaan häntä jo muutenkin. Tosin, ei hänen mikään pakko ollut meidän seurassa kulkea. Yksinään hän olisi päässyt puolet nopeammin suorittamaan töitään.
"Se kai innostui siitä hyökkäyksestä" Joseph totesi ja kääntyi sitten taas jatkamaan matkaa. Katsoin Sagaa kysyvänä. Saga pudisti päätään ja alkoi sitten hakata toisella nyrkilään toista kättään. Hakata jotain...? Oliko Saga iloinen rökitettyään sitä Zigzagoonia? Kysyin Sagalta asiasta, mutta sain taas päänpudistuksen. Kyse ei ollut siitäkään. Saga kohosi siivilleen ja päästi pienen sähköpurkauksen ilmoille ja osoitti sen jälkeen kohti taivasta.
"Ai, tarkoitat sitä ukkosen jumalaa, Zeusta" sanoin. Saga laskeutui takaisin olkapäälleni ja nyökkäsi, osoittaen sitten itseään. En taaskaan ymmärtänyt, mitä Saga yritti sanoa. Minuutin verran yritin turhaan arvailla, mitä Saga yritti sanoa.
"Saga varmaan haluaa, että vaihdat sen nimeksi Zeus" Josephin veikkaus kantautui korviini. Vilkaisin Josephia ja katsoin sitten kysyvänä Sagaa, joka hymyili leveästi ja nyökkäsi. Aha. Niinpä tietenkin.

Olimme kävelleet  jo yli puolen välin tätä matkaa, edelleen ilman sitä Josephin taukoa. Olin ottanut jo toisen kerran nimetyn Noibatin takaisin palloon. En edelleenkään ymmärtänyt, miksi se halusi olla nimettynä ukkosen jumalan mukaan, olihan kaveri kuitenkin lento-tyyppiä... Tai no, eihän tyypilä ollut mitään tekemistä pokemonin mielenkiinnon kanssa. Ja osasihan Zeus-Noibatini sparkin.
"Judy, pidetään taukoa" Joseph sanoi yllättäen. Pysähdyin ja katsoin miestä kysyvänä. Toivoin, että hän oli tosissaan. Aloin nimittäin jo pikku hiljaa kaipaamaan taukoa.
"Täällä ei ole enää melkein ollenkaan lunta, ja ilmakin on lämmennyt tarpeeksi. Lämpömittarikin lähentelee jo nollaa" Joseph kertoi. Ilmasto oli tosiaan muuttunut, viimeisen tunnin aikana radikaalistikin vieläpä.
"Tuolla on aika iso kanto, käytetään sitä pöytänä" sanoin ja osoitin sitten erästä kantoa, joka törrötti maasta. Joseph nyökkäsi ja asteli kannon luo, laskien reppunsa sen viereen. Joseph kyykistyi ja alkoi tonkia repustaan jotain kannolle. Uteliaana menin hänen viereensä, olettaen, että hän kertoisi minulle nyt työtehtävästä ja minun osuudestani siinä.
"Kuten lupasin, kerron suurin piirtein, mitä meidän pitää tehdä. Ja mikä sun työosuutesi tässä tehtävässä on. Tarkemmat tiedot kerron myöhemmin" Joseph sanoi huomatessaan minut kyykkimässä aivan hänen vieressään. Nyökkäsin, tuntien miten mahaani hieman kouristi. Tämä tulisi olemaan ensimmäinen työtehtäväni! Vaikka osani ei välttämättä tulisi olemaankaan kauhean suuri.
Joseseph laski pienen kartan, pari kuvaa ja D-päättensä kannolle. Kuvissa oli kaunis Sylveon, joka oli Josephin mukaan Albiino-shiny, Vaporeon, joka oli Silver-shiny, ja Umbreon, joka taasen oli Rainbow-shiny - hieman hölmön näköinen, kun olin tottunut katsomaan mustaa Umbreonia. Toisessa kuvasa oli noin 40-vuotias nainen, pukeutuneena kauniiseen mekkoon. Hänen vieressään poseerasi samainen Vaporeon, joka oli toisessa kuvassa. Kurtistin kulmiani tutkiessani lähemmin naisen kasvoja. Hän oli aivan liian tutun oloinen.
"Sain ylemmältä taholta käskyn ryöstää nämä kolme pokemonia. Ne ovat tarkkailtavana Pokemon Centerissä. En voi kuitenkaan vain marssia sisään ja ryöstää niitä" Joseph kuiskasi, katsoen minua ja välillä kannon päällä olleita kuvia. Nyökkäsin, katsoen kuvaa kolmesta Eeveelutiosta. Pokemoneja vahditaan varmasti kahta tarkemmin niiden shinyyden takia + Joseph oli maininnut niiden kouluttajan olleen erittäin tunnettu - hän oli joku "entinen" malli tai vastaava.
"Eli miten aiot hankkia nuo elikot?" kysäisin. Joseph avasi eteemme kartan Cordowan Townista ja sen läheisyydestä. Hän osoitti sormellaan routen ja kylän liepeillä ollutta rakennusta.
"Tässä on Cordowan Townin sähkölaitos. Tarkoituksena on, että sinä menet ja katkaiset sähköt koko kaupungista. Sen jälkeen, kun sähköt katkeavat, lähetän jonkun pokemoneistani aiheuttamaan hälyä kylällä. Yritän saada mahdollisimman paljon huomiota pois Pokemon Centeristä ja näistä kolmesta kaunokaisesta, ja kaiken hälyn keskellä käyn varastamassa ne" Joseph selitti. Aika simppeli suunnitelma, totesin itsekseni. Toisaalta tiesin, että Josephilla oli jokin isompi suunnitelma kuin tämä. Kun kyseessä oli kolme shinyä pokemonia, täytyi olla vähän kehittyneempi suunnitelma, ja ainakin neljä eri vara-suunnitelmaa ja 10 erilaista pakosuunnitelmaa. Ja Josephilla olisi luultavasti tuplaten enemmän.
Ajatuksemme ja keskustelumme keskeytyi, kun Josephin repusta kuului pieni, räsähtävä ääni. Kumpikin meistä laski katseensa reppuun. Muutaman sekunnin kuluttua kuului toinen räsähdys.
"Älä vain sano, että...." Joseph aloitti ja alkoi sitten tonkia munaa repusta, Munassa oli pari halkeamaa ja se liikkui hieman. Pian suurehko pala irtosi munasta räsähdyksen kera.
"Ah...!" suustani pääsi, kun kirkkaan keltainen silmä kurkisti aukosta. Pian toinenkin pala irtoi, ja kohta kolmas. Ja lopulta munasta kurkisti mustan ja kellertävän/oranssin värinen...
"Mis...dreavus...?" minä ja Joseph sanoimme yhteen ääneen.
"Magguuth?" olennon suusta kuului.

Intro

Ilta oli kääntymässä yöhön. Keski-ikäinen mies asteli terassilta sisälle ja riisui samalla villaisen puvuntakkinsa, laskien sen nojatuolin selkänojalle. Mies käveli suuren kaapiston luo ja oli avaamassa sen ovea. Hänen katseensa kuitenkin pysähtyi kuvaan, jonka hän näki oven lasista. Nuori, vakavan näköinen nainen seisoi kuvassa hyvin tärkeän näköisenä. Hänen vierellä oli kaksi pokemonia, kumpikin melko tärkeän oloisena. Hänellä oli mustat vaatteet, topin etumuksessa oli vähän sinistä, ja hänen hartioidensa päällä oli musta vitta, jonka reunoissa oli harmaata karvaa. Mies huokaisi ja avasi kaapin oven. Hän otti kuvan käteensä, siloitti kuvan pintaa naisen posken läheltä. Pieni hymy nousi hänen kasvoilleen. Kirkkaan vihreät silmät katsoivat häntä vakavasti. Aina niin vakavana. Ja aina niin kauniina.

"Onko siitä tosiaankin jo vuosi, kun sinä...." mies kuiskasi ja nosti toisen kätensä sitten kasvoilleen. Vaikka siitä olikin jo vuosi, hän ei siltikään voinut unohtaa. Silmät, jotka sen ainoan kerran hymyilivät. Suu, joka kaareutui isoon hymyyn. Ja ne hymykuopat! Kyyneleet alkoivat valua miehen kasvoilla.

"Isä!"

Luku 1 - Pieni apina, kylmä neiti

Oli kaunis keväinen päivä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, linnut visertelivät puiden oksilla ja luonto alkoi taas herätä henkiin. Nuori, 15-vuotias neitokainen käveli toimistoa muistuttavan rakennuken käytävillä. Se tyttö olin minä, Judy Blacksmith. Astelin määrätietoisesti eteenpäin käytävillä, kirkkaan vihreät silmäni olivat yhtä vakavat kuin ennenkin, ja ilmeeni aina yhtä mitään sanomaton. Sain kuulla usein, miten ihmiset sanoivat, ettei mikän järkyttäisi minua tai saisi minua horjumaan. En koskaan jäätyisi pelosta, kauhusta tai mistään muustakaan. Voisinpa sanoa, että tuo on totta. Mutta kun se ei ole. En minä sentään kaikelle immuuni ollut. Saatoin jäätyä pelosta, rakastua johonkuhun palavasti, tai vihastua pahemman kerran. Elämäähän tämä vain oli. Kukaan ei vain koskaan saanut tietää näistä pienistä ja mitättömistä asioista, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, etten kertonut niistä kenellekään. Käytävä risteytyi kahteen suuntaan. Jatkoin matkaani oikealle. Edellisenä päivänä elämäni oli juuri järkähtänyt - en tosin tiennyt, olisiko se hyvä vai huono asia. Pysähdyin erääs valkoisen oven eteen ja koputin napakasti oveen. Pomoni oli ilmoittanut minulle myöhään illalla, että aloittaisin pian oman pokemonmatkani. Tieto oli tullut hieman yllättäen, hän kun ei ollut aikonut päästää minua matkalle vielä pariin vuoteen. Olin juuri aikeissa koputtaa oveen uudelleen, kun se aukesi ja esiin astui vähän päälle 40 oleva mies. Hänellä oli mustat farkut, musta kauluspaita, jonka povitaskun keskustassa oli isolla kirjailtu, punainen R. Hänen mustat hiuksensa olivat hieman pörröiset ja sekaisin, mutta hiustyyli kuitenkin sopi miehelle. Kunhan vain tiesi myös miehen persoonallisuudesta jotain.

"Ah, sinä tulitkin jo. Odotin sinua vasta vartin päästä... tulevaksi" mies sanoi, vaieten sitten nähdeään tuskastuneen ilmeeni ja kulman kohotuksen. En tullut hänen luokseen mielelläni, ja hän tiesi sen kyllä. Mies astui takaisin huoneeseensa, työpöydän luo ja minä menin sisälle huoneeseen. Suljin oven ja varmistin, että ovi meni varmasti lukkoon. En halunnut, että kukaan häiritsisi meitä. Käännyin ja astelin rauhallisesti miehen työpöydän luo. Mies istui jo konttorituolissaan ja tonki työpöytänsä laatikosta muutamaa paperia. Istahdin mukavalle olkia muistuttavista kepeistä punotulle tuolille ja sain heti papereita nenäni eteen työpöydälle. Katselin papereita hetken aikaa, nyrpistellen samalla nenääni.

"Olen jo esitäyttänyt nämä lomakkeet. Tiedän varsin hyvin, että inhoat niitä. Sinun tarvitsee täyttää vain toive aloituspokemonista, haaveammattisi, ynnä muut pikku jutut" mies sanoi ja nosti lopuksi vielä kynän papereiden päälle. Mulkoilin miestä ja mutristin huuliani. Tartuin kuitenkin kynään ja aloin täyttää lomaketta. Osa kysymyksistä oli melko kummia. Lempi nimesi? Mihin sitäkin tarvittaisiin. Tärkein kohta tuli vasta viimeisenä, ensimmäisen pokemonini tiedot. Tähän sai esittää toiveita siitä, millaisen pokemonin tai tyypin haluaisi aloituspokemoniksi. Haluaisinko esimerkiksi Eeveen, koirapokemonin tai vesityypin pokemonin. Kirjoitin ylös Pimeys, Taistelu- ja Tuli-tyypin lajit. Ei mitään söpöä, kuten Mareepia. Minulta menisi vielä maine, jos päästelisin pitkin maita ja mannuja lampaan paistin kanssa. Lopuksi vielä allekirjoitin paperit ja tarkistin samalla, oliko hänallekirjoittanut jo spimuksen. Olihan hän. Siisti allekirjoitus koristeli Huoltajan allekirjotuksen kohdassa. Ojensin paperin takaisin miehelle ja nousin seisomaan.

"Olethan sitten varovainen, Judy. Tiedät kyllä, mitä tuolla ulkona odottaa - varsinkin meitä pahiksia" mies sanoi vakavalla, hieman möreällä äänellä. Hymähdin ja astelin ovelle. Avasin oven ja käännyin katsomaan vielä miestä.

"Älä huoli, kyllä minä tiedän. Olen puhunut siitä isäni kanssa niin kauan ja niin monta kertaa kuin vain muistan" sanoin ja astelin sitten ulos huoneesta, sulkien oven perässäni. Lähdin käveleämään samaan suuntaan, mistä olin tullutkin. Hymähdin ja nostin tikkarin suuhuni. Onnistuin tässä joka kerta.

Kaksi viikkoa myöhemmin

Istuskelin kauniissa, avarassa huoneessa pehmeällä nojatuolilla. Katselin isääni, joka seisoi ikkunan edessä katsellen ulkona näkyvää metsäistä maisemaa. Asuimme Jade metsän kupeessa. Kaunis Persian asteli eteeni ja alkoi kerjätä minulta rapsutuksia. Hajamielisesti aloinkin rapsuttaa pokemonia korvan takaa, mikä sai Persianin kehräämään. Isä kääntyi katsomaan minua ja huokaisi lopulta.

"En olisi toivonut tätä todellakaan vielä, mutta mitään muita vaihtoehtoja ei ole" hän sanoi. Käänsin katseeni Persianista isään ja odotin, josko hän jatkaisi. Isä käveli suuren, tumman ruskean lasikaapin luo, otti sieltä lasin ja kaatoi sinne vettä. Sitten hän tuli luokseni ja asetti toisen kätensä olkapäälleni, kunnes hän vei peukalonsa poskelleni.

"Ajatella, että olet jo noin iso tyttö, lähdet pois kotoa vaaralliselle matkalle... Juurihan sinä olit vasta pieni tyttö, joka varasti Borsalinolta tikkukaramellejä ja piilotit hänen työhuoneeseensa hajupommeja" isä sanoi, ja pieni hymy kohosi vielä lopuksi hänen kasvoilleen. Pieni häpeän puna kohosi kasvoilleni, kun muistelin niitä kertoja, kun olin onnistunut nappaamaan tikkarin Borsalinon surkeasta kätköpaikasta. Ehkä hän oli tahallaan jättänyt ne huonoon piiloon, kuten tänäänkin. Hajupommit olivatkin sitten asia erikseen. Olin onnistunut pamauttamaan kolme hajupommia hänen huoneessaan, kerran roskikseen ja kaksi kertaa hänen työpöytänsä alle. Joka kerta olin jäännyt kiinni ja saanut isältäni moitteet Borsalinon työhuoneen hajustamisesta kemikaaleilla. Huone oli joka kerta haissut niin pahalle, ettei siellä voinut työskennellä hetkeen. Eikä huoneessa ollut edes tuuletusikkunaa. Isä hymähti ja vakavoitui sitten. Tiesin, että pian olisi aika lähteä Aurora Towniin. Pääsisin kylän lähelle tyylikkäästi helikopterilla, lopun matkan kulkisin jalan. 

"Annatko minulle heti jonkun työtehtävän, vai vasta myöhemmin? Ja mitä kautta saan tietää niistä?" kysyin isältä. Mies istahti vieressäni olleelle nojatuolille. Mustassa kevyessä kenttätakissa näkyi selvä, isolla kirjailtu R-kirjain. Ei punainen, kuten Borsalinolla, vaan kultainen. Ja vain järjestön johtajalla oli kultainen R-kirjain.

"Ainoa tehtäväsi matkasi alussa on tutustua pokemoniisi ja tulla toimeen sen kanssa. Myöhemmin saat viestiä työtehtävistäsi joko suoraan minulta, Borsalinolta tai joltakulta muulta" isä sanoi ja pyöritteli lasia kädessään. Pokemonin kanssa ystävystyminen... Helpommin sanottu kuin tehty, siihen voisi mennä kauemmin kuin isä oletti.

"Koko matkan ajaksi voisin antaa yhden tehtävän. Pidä silmällä muita rikollisia ja rikollsjengejä. Niitä on viime aikoina alkanut pilkahdella pimeydestä kuin sieniä sateella" isä sanoi. Kuulin sen tutun varoittaman sävyn hänen äänessään, enkä tosin kyllä ihmetellyt syytä. Erilaiset pikku-rikolliset ja rikollisjengit alkoivat ottaa omaa osaansa päivän valossa, edes toiset rikollis-kolleegat eivät välttämättä olleet turvassa näiltä pikku-pahiksilta. Tyydyin vain nyökkäämään ja katsomaan Persiania.

"Nykyään tässä maailman kolkassa ei ole enää kunnolla jalansijaa jokaiselle sitä halajavalle. Tässä työssä tarvitaan luovuutta ja logiikkaa, mutta joskus pienet, yksinkertaisetkin asiat voivat kantaa parempaa hedelmää. Muista tämä, kun suoritat tulevia työ-tehtäviäsi" isä puhui nyt pomon asemassa, tiivistäen jokaisen rikollisen nyrkkisäännön. Hymähdin ja nojauduin selkänojaa vasten.

"Sanoit samaa silloin, kun liityin epäviralliseksi jäseneksi Raketti ryhmään. Käskit minun kehittää itseäni niissä asioissa" sanoin pomolle hieman piikikkäästi, hymyillen vielä lopuksi kiusaavasti. Hymy kohosi miehen kasvoille. Tummat silmät kuvastivat hänen hymyään.

"Niinpä taisin sanoa. Mutta, sanon sen nyt uudelleen, kun sinut rekisteröitiin viralliseksi jäseneksi" hän sanoi. Oveen koputettiin, mikä sai isän vakavoitumaan entisestään. Minua alkoi puolestaan jopa jännittää. Nuori nainen astui sisään ja jäi heti oven läheisyyteen seisomaan.

"Kaikki alkaa olla valmista, sir" nainen sanoi. Isä nousi ylös ja otti Persianin pokemonpallon kouluttajavyöltään. Persian liikahti tajutessaan joutuvansa pokemonpalloon joksikin aikaa. Punainen valo imaisi kissan pokemonpallon sisuksiin. Isä käveli ohitseni ovelle naisen viereen ja kääntyi sitten katsomaan minua. Hän ei hymyillyt, vaan näytti tiukalta, vaativalta, johtajalta. Hänen ei tarvinnut sanoa minulle mitään, sillä tiesin jo, että minun oli oltava varovainen. Hän oli omalla tavallaan kertonut sen minulle jo aiemmin. Hän ja nainen kääntyivät lähteäkseen.

"Isä..." sanoin, ajattelematta sen pidemmälle. Isä pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi.

"Ihan tosi... Victor Pallet?" sanoin muka järkyttyneenä. Huvittunut hymy nousi isän kasvoille. Hän heilautti kättään hyvästeiksi ja katosi ovesta. Naurahdin ja nojauduin rentoutuneena selkänojaa vasten. Muutaman minuutin ajan istuskelin siinä, paikoillani, tuijottaen kattoa. Istuin ja odotin, jotta aika kuluisi. Lopulta huokaisin ja nousin ylös. Kävelin auki jääneestä ovesta käytäville sulkien oven perässäni, ja suuntasin ulos. Astelin pihamaalla kohti yhtä suurista halleista, suoraan lähimmän helikopterin luo. Monen kopterin kyljessä oli punainen R, mutta tämän rakkauden kylki oli kauniin musta. Ei mitään turhia maalauksia. Tarkastin, että kopterissa kaikki oli kunnossa ja kaikki tarvikkeeni olivat mukana, ennenkö lähdin hakemaan helikopterin lentäjää. Nyt oli viimeinkin aika vaihtaa epäileväisen varaus päälle.

Seisoin kylän reunalla ja katselin pientä ja melko hiljaisen oloista kylää. Kylässä ei tuntunut olleen ristinsielua. Tämän kyseisen kylän pahasen nimi oli Aurora Town. Olin odottanut, että kylä olisi vähän... no, eloisampi. Täällä kuitenkin sijaitsi professorin labra, ja kylässä asui suurimmaksi osaksi lapsiperheitä. Olin ottanut hieman selvää kylästä pari päivää aiemmin. Isä oli hieman tätä ihmetellyt, muttei pahemmin puuttunut touhuihini. Voro mikä voro.

Helikopteri oli jättänyt minut aiemmin läheiselle pellolle ja olin sitten rämpinyt vajaan kilometrin lumen, jään ja kylmyyden keskellä kohti kylää. Muutama pojan kloppi juoksi ohitseni, nauraen ja heitellen lumipalloja toisiaan kohden. Muutaman sekunnin katsoin poikien perään, kunnes lähdin sitten kohti keskustaa, jossa myös labra sijaitsi. Kylässä maa oli myös kauniin valkoinen, vaikka tiet ja kadut oltiinkin aurattu. Kaksi tyttöä oli eräällä pihalla rakentamassa lumiukkoa. Ehkei kylä sittenkään ollut niin autio, mitä olin muutama minuutti sitten kuvitellut. Pieni kyläkauppa, jonne asteli vanha pariskunta. Erialaisia omakotitaloja, joiden pihoilla koristeli lumiukkoja, lumesta tehtyjä pokemoneja, puskia ja kuusia, joita koristi moniväriset jouluvalot... Tämä kylä voisi olla sellainen, jonne haluaisin muuttaa eläkepäivilläni. Ai niin ~ rikolliset eivät viettäneet eläkepäiviä muuten kuin linnassa. Huokaisin ja työnsin käteni mustan toppatakin taskuihin. Onneksi olin muistanut talvivaatteet, muuten olisin varmasti jäätynyt tänne. Käsiin olin laittanut kuitenkin vähän liian ohkaiset lapaset, tuuli nimittäin meinasi tunkeutua lapasten läpi. Keväästä täällä ei ollut tietoakaan. Hytisin hieman, kun taasen kylmä tuulen puuska puhalsi jalkakäytävällä.

"Kyurem... Miksi sinä pidät tätä paikkaa niin kylmänä?" mutisin ja yritin samala vetäytyä lämpimien suojakerrosten alle. Myyttien mukaan Kyurem niminen legendaarinen pokemon toi talven pohjoiseen. Ja mitä kymempi talvi oli, sitä vihaisempi Kyurem oli. Myytissä mainittiin myös Zekrom, ukkosen jumala, ja Reshiram, tulen jumala. Myyttien mukaan Zekrom pystyi luomaan yhdessä tai ilman Zeusta, ukkosen ihmis-jumalaa, hirmumyskyjäkin kovemman ukonilman. Ja Reshiram, paljon tyynenpänä pidetty jamala, antoi ihmisille myyttien mukaan tulen tekoon tarvittavat taidot. Olin pienenä kuullut tarinoita erilaisista myyteistä, ja myöhemmällä iällä olin lukenut niistä itse. En pahemmin uskonut myytteihin, ainakaan suurimpaan osaan niistä. Niitä oli kuitenkin hauska lukea.

Suuri, vaalean harmaasta kraniitista tehty rakennus kohosi keskuspuiston takana. Katto oli mustaa peltiä, ikkunoiden karmit olivat myös mustat. Professorin laboratorio. Laboratorioon pääsi joko puiston läpi tai kiertämällä. Päätin oikaista puiston läpi. Nyt lumen peitossa ollut puisto oli kesäisin kaunis, suorastaan luomava. Jopa villit pokemonit viihtyivät puistossa. Mutta nyt puisto oli melkein tyhjillään. Muutama Snorunt käyskenteli lumessa, mutta minut nähdessään ne luikkivat pakoon hyvin nopeasti. Viitisen minuuttia myöhemmin seisoin mustan oven juurella, tuijottaen sen pintaa. Vihdoinkin. Vihdoinkin olin perillä. Avasin oven ja astuin sisään. Eteisestä astuin lämpimäään aulaan, joka olikin melko iso. Nuori, suurin piirtein minun ikäiseni poika tuli minua melkein heti vastaan. Hänellä oli iloinen ja intoa täynnä ollut hymy. Arvelin hänen olleen samalla asialla, kuin minä. Poika tervehti minua moikkamalla. Tervehdin poikaa kohteliaasti ja astelin sitten erään tutkijan luo. Mies näytti hyvin viralliselta valkoisine professorin takkineen, sinisine kauluspaitoineen ja mustine farkkuineen. Hänen punertavan ruskeat hiukset oli kammattu siististi sivuille. Kravatissa oli pokemonpallon kuvia, mikä sai miehen näyttämään entistä enemmän pokemon-tutkijalta. Pysähdyin miehen viereen ja rykäisin hieman. Mies kohotti katseensa papereista miuun - hieman kysyvänä. Hänen silmänsä olivat kauniit, sirot ja väriltään kuin kirkas tyyni meri.

"Anteeksi, kun häiritsen, mutta minun pitäisi löytää professori Archer. Tulin hakemaan aloituspokemoniani häneltä" sanoin. Mies katsoi minua hieman yllättyneenä. 

"Professorilla on jokin tärkeä puhelu menossa, mutta minä voin kyllä hoitaa tämän" hän sanoi. Nyökkäsin hyväksyvästi. Kaippa tuokin nyt kävi. Mies hymyili ja viittoi sitten minua peräänsä pienen tiskin luo. Hän laski paperit tiskin päälle ja meni sitten toiselle puolelle uuden mallisen tietokoneen ääreen. Vilkaisin sivusilmällä päällimäistä paperia. Erotin paperista muutamia sanoja. Fossiilien kloonaus? DNA-siirtymä? Risteymä, vääristymä? Kurtistin hieman kulmiani. Mitä nuo miehet tekivät täällä? Suorittivat jonkin sortin pokemon kokeita? Salaa, kuten me Raketti Ryhmässä, vai viranomaisten luvalla? Hetken aikaa mies vielä klikkaili hiirellä tiedostoja ja näpytteli jotain, kunnes hän kohotti katseensa minuun.

"Anteeksi, kun tässä näin kestää. Olen vasta ensimmäistä päivää täällä labrassa töissä, ja kaikki on vielä aika lailla hukassa" mies sanoi ja naurahti sitten. Hienoa, aloittelija. Toivoin, ettei hän sotkisi asioitani, tai onnistuisi kadottamaan lomakettani. Uuden lomakkeen hankkiminen, ja sen täyttäminen, tulisivat olemaan yhtä tuskaa. Ja sillä välin, kun olisimme lomakkeen kimpussa ja se vielä käsiteltäisiin täällä labrassa, pokemonini saatettaisiin antaa jollekulle toiselle. Tällaistakin saattoi joskus tapahtua.

"Eipä mitään. Ei minulla muutenkaan mikään kiire ole" sanoin ja nojauduin sitten tiskiin. Mies hymyili minulle ystävällisesti ja kehotti sitten minua ottamaan takin pois yltäni, tässä saattoi kestää kuitenkin vielä jonkni aikaa, ennenkö pääsisin lähtemään. Alkoihan tässä kyllä kuuma tullakin. Laskin olkalaukun lattialle ja otin takin pois päältäni. Jätin takin toiseen kainaloon ja pitelin olkalaukkua toisella olkapäällä. Lopulta mies löysi tiedoston, jossa oli kouluttajien lomakkeet.

"Sanotko muuten nimesi?" mies sanoi ja katsoi minua odottavasti. Äh, olin kokonaan unohtanut esitellä itseni. Kerroin miehelle nimeni ja katselin sitten taas sivusilmällä paperipinkkaa. Sähköpostitse lähetetty lomake löytyi melko nopeasti. Mies tarkasti vielä muutaman kohdan, ennenkö alkoi tulostaa lomaketta. Yritin aina välillä nopeasti vilkaista paperipinkkaa, mutta luovutin lopulta. En vain ehtinyt nähdä kunnolla mitään tiettyä kohtaa, josta olisin voinut erottaa mitään kokonaista lausetta. Tätä labraa kannattaisi kuitenkin pitää silmällä, saattaisin saada selville jotain kiinnostavaa. Lopulta mies oli valmis, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen.

"Käyn hakemassa pokemonisi ja joudut vielä allekirjoittaa pari paperia. Sitten ollaankin valmiita" mies sanoi. Tyydyin vain nyökkäämään. En halunnut kiljua ja vaikuttaa näin joiltain yli-innokkaalta hyypiöltä. Koska, no, sellainen minä en todellakaan ollut. Olin toki innoissani ja jännittynyt uudesta pokemonistani, mutten minä nyt sentän ylikierroksilla käynyt. Mies hymyili ja lähti sitten aulan vasemmasta reunasta alkaneelle käytävälle. 

Muutaman sekunnin kuluttua laskin katseeni tiskillä olleisiin papereihin. Oliko mies unohtanut ne? Tuskin hän muuten olisi näin "tärkeän" oloisia papereita tänne muuten jättänyt. Siirryin hieman lähemmäs paperi-pinkkaa. Lueskelin tekstiä, aina välillä vilkaisten käytävän suuntaan. Lopulta pieni, voiton riemuinen hymy kohosi kasvoilleni. Siirryin muutaman askeleen kauemmas papereista ja nojauduin tiskin luona ollutta kynää kohden. Kaivoin laukustani vielä tyhjän paperin, jolle sitten kirjoitin muutaman asian muistiin. Parisen minuuttia myöhemmin mies ilmestyi jonkun naisen kanssa käytävältä aulaan. Olin siirtynyt takaisin samalle paikalle, jossa olin seissyt miehen lähdettyä. Mies selitti naiselle jotain Redistä. Mikä lienee sekin oli. Sain kirjoitettua viimeisetkin asiat paperille, joten taitoin sen nopeasti keskeltä kahtia ja laitoin sitten olkalaukkuun. Huokaisin sisäisesti helpotuksesta, olin juuri ja juuri saanut kaiken olennaisen kirjoitettua paperille.

"Ehtikö tulla jo tylsää?" mies kysyi nähtyään minun räplättyä olkalaukkuni kimpussa. Hymähdin. Hän ja nainen olivat nähneet, kun laitoin paperin takaisin laukkuun. He eivät kuitenkaan tienneet, mitä paperissa oli.

"Näh, piti vähän miettiä, mitä kaikkea minun pitää matkaani varten hommata kaupasta, ennenkö lähden täältä kylästä" valehtelin ja tökkäsin kynän takaisin kohtaan, josta sen olin ottanut. Nainen ilmestyi viereeni ja katsoi hetken aikaa paperi pinoa, ja sitten häen syyttävä katseensa kohosi mieheen. Miehen kasvot lehahtivat punaiseksi.

"Kai minä olen sanonut, että näitä raportteja säilytetään minun työhuoneessani, ei pitkin labraa?!" nainen ärähti ja otti pinkan kainaloonsa. Mies pyyteli anteeksi ja kumarteli samalla naiselle. Katsoin naista muka ihmeisäni ja tyhmän oloisena. Nainen käänsi katseensa minuun ja siristi silmiään.

"Toivottavasti et ole tutkija tai pieni professorin alku" nainen sanoi ja hymyili sitten vitsikkäästi. Hymähdin ja pyöräytin silmiäni. Paperit olivat olleet tärkeitä, muttei maailma siihen kaatuisi, jos joku ulkopuolinen niitä nyt sattuisi lukemaan. Nainen, joka seisoi vieressäni, sattui olemaan professori Archer. Hänellä oli erittäin kieroutunut huumorintaju, ja moni kouluttajan alku oli kuulemma usein pahoittanut mielensä naisen huonojen vitsien takia. Harva edes osasi sanoa, koska hän vitsaili ja koska ei.

"Voi älä huoli, en ole kiinnostunut silmälaseista tai valkoisista takeista" sanoin neutraalilla äänellä. Tosi asiassa olisin halunnut sanoa asiani hieman piikittelevämpään sävyyn, mutta joskus oli vain parempi antaa olla. Professori nauroi ja mies tiskin takana pudisti päätään. Nainen asteli tiskin toislle puolelle, korkokenkien kopisten laatta-lattiaa vasten. Mies laski pokemonpallon ja tulostamansa paperipinkan eteeni.

"Tarkastathan ennen allekirjoitusta, että kaikki on varmasti oikein" professori pyysi, pieni hymy kasvoillaan. Huokaisin hieman, ja nyökkäsin. Uusien työntekijöiden perään piti tosiaankin vahtia. Minäkin olin uusi työntekijä omassa "työpaikassani". Mutta minun perääni ei silti tarvinnut katsoa niin tarkaan. Ehkä vain siksi, että olin ollut epävirallisena jäsenenä jo monia vuosia ja minuun luotettiin sen takia. Tarkastin tiedot ja totesin ne oikeiksi. Luojan kiitos! Allekirjoitin paperit ja ojensin ne miehelle.

"Kaikki oli kunnossa" sanoin vielä. Mies hymyili ja hieroi toisella kädellään takaraivoaan, hieman vaivautuneena. Professori nyökkäili ja totesi, että kaikki olisi nyt kunnossa. Saisin nyt vihdoinkin lähteä. Kiitin professoria ja miestä ja hymyilin heille. Otin pokemonpallon käteeni ja katselin sitä. Omituinen tunne sisälläni alkoi myllertää, kun katselin palloa. Vihdoinkin aloin ymmärtää, että olisin askeleen lähempänä määränpäätäni. Mutta kyseessä oli kuitenkin vain yksi pienen pieni askel, ja tulisin tarvitsemaan vielä monia, monia askeleita, ennenkö olisin lopulta perillä. Jos koskaan edes olisin. Enhän minä sitä voinut tietää, mitä seuraava minuutti toisi tullessaan. Professori ilmestyi viereeni ja näytti hieman anteeksi pyytävältä.

"En viitsinyt äsken sanoa, kun uusi työntekijäni oli kuulolla, mutta... Toivomiasi tyyppejä - Pimeys ja Taistelu tyyppejä - on aika hankala saada, kuten itsekin mainitsit lomakkeessasi. Ja sinulle sopivaa Tuli tyyppiä meillä ei juuri ollut, joten... valitsin sinulle Normaali tyypin pokemonin. Toivottavasti se miellyttää sinua, mutta jos haluat vaihtaa sen toiseen, niin ilmoita asiasta vaan minulle. Mutta mietithän asiaa ensin rauhassa?" professori sanoi. Närkästyin hieman, ja tyydyin vain nyökkäämään. Normaali tyypin pokemoit eivät kuuluneet suosikkeihini. Ja olin oikeastaan olettanut, että täältä löytyisi edes yksi Charmander, jonka professori voisi minulle antaa. Mutta näemmä ei ollut.

"Noh, katsotaan, mitä täältä löytyy" mutisin. Osoitin pokemonpallolla lattiaa ja pian eteeni ilmestyi pieni, violettinen apina. Aipom? Pokemon pyristeli turkkiaan ja käänsi katseensa sitten minuun ja professoriin. Iloisesti pieni apina tervehti professoria, mutta minua se jäi tuijottamaan oudosti. Katsoin apinaa takaisin hieman kummastuneena. Mitäs minä nyt...? Tilanne tuntui hieman oudolta, en ollut nimittäin ennen tehnyt lähemää tuttavuutta vento vieraiden pokemonien kanssa. Päätin kyykistyä ja tarkastella apinaa hieman... alempaa. Aipom sai tarkastella nyt myös minun kasvojani hieman lähempää. Kohta se laski katseensa toiseen käteeni ja näki pokemonpallon. Nyt varmaan oli aika kertoa sille...

"Minä olen Judy, sinun... eh... kouluttajasi" sanoin ja tunsin oloni hieman typeräksi. Mikä minä oikeastaan olin tuolle Aipomille? Kouluttaja kuullosti minun korvaani hieman idioottimaiselta, ystävä liian teennäiseltä (vastahan me olimme tavanneet - tuttavakaan ei ollut sopiva sana) ja mikään muukaan sana ei oikeastaan kuvannut meidän kahden välistä suhdettamme. Aipom käänsi katseensa professoriin, kai varmistaakseen, valehtelinko minä vai puhuinko totta. Professori näytti lähes tulkoon yli-iloiselta.

"Älä näytä noin kauhistuneelta, Aipom. Tiesit kyllä, että joku päivä lähtisit kouluttajan matkaan kiertämään maailmaa. Sehän on periaatteessa sinun kohtalosi. Joten olethan kiltti Judylle?" professori sanoi ja lähti sitten pötkimään pakoon paikan päältä. Katselin professorin loittonevaa selkää hieman harmistuneena. "Sehän on periaatteessa sinun kohtalosi" Tuo kuullosti hieman ilkeältä, vaikka periaatteessahan se oli totta. Professorien luovuttamilla pokemoneilla ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä maailmalle kouluttajan kanssa. Elleivät ne sitten karkaisi. Laskin katseeni Aipomiin ja mutristin suutani. Pikkuinen näytti hieman alakuloiseta. Laskin olkalaukkuni maahan, laitoin pokemonpallon laukun sivutaskuun ja suoristauduin sitten. Aipom nosti katseensa minuun ja näytti edelleen alakuloiselta. Minä en pahemmin piitannut pienestä apinan nyhjäkkeestä, vaikka se olikin äsken sympatiani saanut, eikä tämä pikku kaveri tainnut haluta lähteä minun matkaani. Silloin taisinkin saada meitä kumpaakin tyydyttävän ajatuksen.

"Jäädään tänne kylän ainakin täksi yöksi, ja katsotaan, mieten hommat lähtee luistamaan" sanoin Aipomille, joka tyytyi vain pyörittelemään silmiään. Pujotin takin ylleni ja suljin vetoketjun.

"Ulkona on muuten kylmä, joten haluatko takaisin palloon?" kysäisin pokemonilta. Aipom kohautti olkapäitään ja osoitti sitten ulko-ovea, hieman kysyvä pilkahdus silmissä. Katsoin Aipomia hieman kysyvänä. En ihan ymmärtänyt, mitä se yritti sanoa. Tai kysyä. Juurihan minä olin kuitenkin sanonut, että pihalla oli kylmä. Nähdessään ilmeeni, Aipom osoitti uudelleen ulko-ovea. No mutta, näinhän minä oven. Kauniin, kiiltävän puhtaan ulko-oven! Pokemon yritti kertoa vimmatusti asiaansa omalla pokemon-kielellään, mutten ymmärtänyt sanaakaan. Harmi, ettei se osannut puhua ihmistä ja kertoa sillä tavoin, mitä se halusi. Tutkijoiden ja professorien pitäisi kehitellä laite, joka tulkitsisi pokemonien kieltä. Minneköhän asiasta voisi laittaa ehdotusta? Kyseiselle laittelle olisi varmasti kysyntää, ainakin aloittelevien kouluttsajien keskuudessa. Tuijotin pkemonia kysyvänä, ja odotin jonkinlaista selvennystä sen selitykseen. Aipom näytti närkästyvän. Se osoitti ovea, sitten minua ja sitten olkalaukkua. Hieraisin otsaani ja halusin hakata päätäni johonkin kovaan. Ei tästä tullut yhtään mitään. Välillämme ollut kommunikaatio oli surkeaa, erittäin surkeaa. Kyykistyin uudelleen ja kaivoin pokemonpallon olkalaukun taskusta.

"Tuletko palloon vai et? Pihalla on varmasti päälle 20 astetta pakkasta ja siellä tulee, joka saa pakkasen tuntumaan vielä kylmemmältä" sanoin violetille apinalle. Apina osoitti laukkuani ja näytti edelleen närkästyneeltä. Laskin katseeni kerman valkoiseen laukkuuni. Avasin laukun päällä olleen läpän ja vetoketjun, jolloin Aipom sujahti laukkuun sisälle ja näytti nyt erittäin tyytyväiseltä. Ahaa... Se ei halunnut olla pokemonpallossa, muttei toisaalta halunnut olla ulkona kylmässä. Noh, olkoon laukussa sitten. Eihän minulla siellä pahemmin mitään ollutkaan. Näin yksinkertaisen asian selvittämiseen meillä oli menyyt vajaa viitisen minuuttia. Isä-rakas, tätä vauhtia olisin Aipomin kanssa jonkinlaisessa ystävyys-suhteessa vasta kuukausien päästä. Nousin taas seisomaan, nostaen laukun samaan aikaan olkapäälleni. Pidin laukkua oikean lantioni vieressä. Aipom kurkki laukusta ja katseli vielä viimeistä kertaa labran aulaa. Astelin lopulta ovelle ja painelin pihalle, kirpeään pakkassäähän. Kylmä tuuli paiskautui vasten kasvoja. Ulkona tosiaan oli kylmä. Aipom värähti kylmästä ja sukelti syvemmälle laukkuun.

"Käydään ensiksi Pokemon Centerissä varaamassa huone, ja mennään sitten käymään siellä kaupassa" totesin ja lähdin taapertamaan puiston ohi kohti suurta kylttiä, jossa oli Aurora Townin kartta. Kyltistä katsoin, missä päin kylää Pokemon Centeri sijaitsi, ja lähdin sitten suunnistamaan kohti kyseistä rakennusta.

Olin taas lämpöisessä, posket ja nenänpää punaisena. Pokemon Centerin aula oli melko tyhjä, mikä ei toisaalta yllättänyt minua. Pokemon kouluttajia tässä kylän pahasessa oli vähän, aloittelevia kouluttajiakin oli tuskin kourallista. Seisoin tiskillä, takki taas kainalossa. Aipom istui tiskillä ja katseli kiinnostuneena Audinoa, joka seisoskeli hoitaja Joyn vierellä. Jokaisella hoitajalla oli oma pikku apurinsa, ja hoitaja Joylla sattui olemaan Audino. Tämä pikku söpöläinen sulatti jopa minun sydämeni. Normaali tyyppiä sekin oli, mutta...! Käyttiköhän Audino huomaamatta Atrackia? Audinojen lisäksi hoitajilla oli joko Chansey tai Blissey. Ja kuitenkaan kumpikaan näistä pokemoneista ei iskenyt minuun sitten yhtään. Tämä oli varsin merkillistä. Luulin, etten pahemmin piitannut normaali tyypin pokemoneista. Mutta tunnin sisällä olin löytänyt jo kaksi siedettävää normaali tyypin pokemonia, Aipom meni tosin juuri siinä rajoilla. Olinpas minä sitten ilkeä kouluttaja. Ehkä kyse oli niiden persoonallisuuksista...? Hoitaja Joy kohotti katseensa minuu ja hymyili lempeästi. Hänen hymysä oli ihanan lämmin ja äidillinen.

"Varasin sinulle ja pokemonillesi kahden hengen huoneen. Yhdelle hengelle meillä ei valitettavasti ole huoneita" hoitaja sanoi, loppu tuli hieman pahoittelevaan sävyyn. Ymmärsin tämän kyllä täysin, sillä tosi monella kouluttajalla oli kaveri mukana. Siis ihminen, ei pokemon. Eikä huoneen sänkyjen lukumäärällä nyt oikeasti mitään väliä ollut, Pokemon Centtereissä kun sai yöpyä ilmaiseksi pari yötä. Useammasta yöstä, esim. neljästä yöstä, piti sitten jo pulittaa pari lanttia, mutta ei sekään summa paljon missään tuntunut. Audino ojensi hoitajalle avaimen, jonka hoitaja Joy sitten antoi minulle.

"Tässä on avain huoneeseen. Huoneen numero on 14, löydät sen tuon käytävän varrelta" hoitaja Joy sanoi ja osoitti aulan oikealla puolella ollutta käytävää. Oikean puoloinen käytävä, siis. Vasemman puoleinen käytävä vei toisiin huoneisiin. Joskus Aurora Townissa oli niitä kausia, kun aloittelevia kouluttajia oli niin paljon, että jopa Pokemon Centeristä loppuivat huoneet. Yhtenä vuotena labrassa ei ollut riittänyt edes pokemoneja kaikille halukkaille. Sen takia täällä Centerissä olikin niin paljon huoneita. Suurin osa aloittelevista kun halusi jäädä Aurora Towniin ainakin yhdeksi yöksi, ennenkö lähtisi maailmalle. Se oli toisaalta fiksua, koska uusi pokemon + vento vieas ymäpristö= katastrofi. Ja kun pääe lisättiin vielä nuorten suuri luulo itsestään. Minulla tosin oli eri tarkoitus, miksi jäin tähän kylään yöksi. Otin avaimen hoitaja Joylta ja kiitin tätä. Katsahdin Audinoa, ja tunsin sen saman, oudon tunteen.

"Tuota.... Saanko kysyä vielä jotain....?" kysyin hieman vaivaantunena. En halunnut vaivata hoitajaa enempää, mutta minun oli vain ehdottoman pakko kysyö häneltä vielä yhtä asiaa. Hoitaja Joy katsoi minua kysyvästi, ei pahalla, vaan ihan vain kysyvänä.

"Kysy toki, yritän vastata parhaani mukaan" hoitaja Joy sanoi. Tunsin oloni yhä hölmömmäksi. Aipom katsoi minua myös. Totesin nopeasti että sen ilme ei ollut mitenkään paha tai vastaava. Neutaali oli ehkä lähin sopiva, mutten siltikään olisi apinan ilmettä neutraaliksi sanonut. Tämä kuitenkin katsoi minua. Sekin tuntui jo aika isolta asialta, jostain syystä.

"En ole koskaan nähnyt Audinoa tai kuullut siitä. Tiedän kyllä Blisleystä ja Chanseystä, mutta tuo pokemon on minulle aika vieras..." sopersin ja jäin sitten tyhmänä toljottamaan Audinoa. Professori Joy näytti hieman häkeltyneenä. Hän ei ollut osannut odottaa ihan tällaista kysymystä. Audino näytti hieman vaivautuneelta, kun kysyin siitä. Ehkä minun olisi sittenkin pitäny jättää kysymästä. Aipom hymyili hieman ja pyöräytti silmiään. Sekin oli minun tietämättäni kiinnostunut tietämään tästä olennosta. Hoitaja Joy laski ylpeänä katseensa ystäväänsä ja hymyili. Hoitaja Joy kertoi minulle iloisella äänellä Audinoista, ja erityisesti omasta ystävästään. Katselin pokemonia kadehtien. Tuo olisi mukava... Huokaisin ja työnsin avaimen hupparin taskuun. Miksi? Miksi olin mustasukkainen noiden kahden välisestä suhteesta? Miksi halusin pilata sen, miksi halusin Audinon itselleni? Tai Raketti Ryhmälle? Ei, en halunnut antaa Audinoa Raketti Ryhmälle, vaan pitää itselläni. Audino kuullosti osaavalta pokemonilta, olennolta, joka osasi hoitaa pahojakin tauteja, murtumia tai vastaavia. Ja se oli niin söpö. Ja siinä oli myös jotain mystistä, jota en ymmärtänyt.

Istuin huoneessani sängyllä ja katselin ympärilleni. Kaksi yksin nukuttavaa sänkyä, vihreä kaksin istuttava sohva, toisen sängyn päässä oli taso, jonka päällä oli vanha TV, kirjoituspöytä ja sen päällä oli vanha tietokone ja kansio, ja ikkuna, josta näki ulos. Aipom oli toisen sängyn päällä. Se katseli huonetta uteliaasti, muttei kuitenkaan tutkinut huonetta sen koommin. Moni antoi nimen pokemonilleen, niin oli hoitaja Joy vinkannut minulle, ennenkö olin lähtenyt huoneelle. Katselin Aipomia, joka tarkasteli kiinnostuneena seinillä olleita tauluja. Tauluissa oli kuvia stattereista (Charmanderista, Mudkipsta ja kumppaneista), viinirypäleistä ja jotain muuta mielikuvituksetonta.

"Moo" Aipomin suusta kuului, ku se katseli himoitsevana viinirypäle-taulua. Moo? Hymyilin ja katselin apinaa arvioiden. Voisin ainakin toistaiseksi kutsua sitä nimeltä.

"Apina kuule... Sen sijaan, että sanoisin sinua Aipomiksi, tai apinaksi, miten olisi, jos käyttäisin nimeä Momo" sanoin. Toteamukseni ei ollut ehdotus, pikemminkin vain... toteamus. Sanoisin Aipomia Momoksi, halusi se sitä tai ei. Katselin samaa taulua, kuin apina, en jostain syystä halunnut katsoa apinaan ollenkaan. Aipom äännähti, mikä sai minut laskemaan katseeni olentoon. Se kohauti olkapäitään ja nyökkäsi sitten. Nimi näköjää kävi sille - ihme ja kumma.

"Moomo" se sanoi ja näytti hymyilevän. Oliko se juuri yrittänyt sanoa oman nimensä? Kurtistin kulmiani kummastuneena. Epäilin suuresti, että Momo alkaisi pian vielä puhua niin kuin ihmiset. Parempi kai pitää tuota apinaa silmällä siltä varalta, jos se vaikka tosiaankin alkaisi päästellä kunnon sanoja suustaan. Nousin seisomaan ja menin pieneen eteiskäytävään, josta meni ovi WC- ja suihkutilaan. Nappasin toppatakkini naulakosta ja kävelin sitten takaisin huoneen puolelle.

"Lähdetään sinne kauppaan. Voitaisiin samalla tutkailla vähän tätä kaupunkia" sanoin Momolle. Pienehkö huokaus pääsi apinan suusta. Ei sitä kauppaan meno haitannut, mutta kylän tutkiminen kylläkin. Se kun ei pallossaan viihtynt, vaan matkusti mielummin olkapäälläni. Tai olkalaukussa, jossa oli edes vähän lämpimämpi. Minun pitäisi kaiketi hommata tuolle jotain lämmikettä, ettei se jäätyisi. Momo kapusi olkalaukkuuni ja jäi kurkkimaan huonetta läpän alta. Nostin hieman painavan laukun olkapäälleni ja olin taas matkan päällä. Avaimen sujautin olkalaukun sivutaskuun Momon pokemonpallon kaveriksi. Vetäisin vielä pipon päähäni ja painelin sitten ulos huoneesta. Aulassa oli nyt muutama ihminen, kaksi minun ikäistäni ja neljä hieman vanhempaa ihmistä. Toinen nuorista, punaiseen takkiin ja pipoon pukeutunut poika istuskeli sohvalla ja pyöritteli peukaloitaan. Tosin pojan takki ja pipo olivat sohvalla mytyssä. Toinen nuorista oli tyttö, joka seisoskeli tiskin luona juttelemassa hoitaja Joyn kanssa. Tytön vieressä lattialla oli pieni, sinertävä pokemon. Kolme aikuisista seisoskeli ilmoitustaulun luona lukemassa jotain ilmoitusta ja supajamassa samalla jotain. Yksinäinen mies nojaili tiskiin ja katsoi minua. Tämän huomatessani tunsin pientä vaivaantumista asiasta. Kävelin liukuoville niin normaalisti kuin mahdollista ja yritin olla kääntämättä katsettani enää tuohon mieheen. 

Ulkona huokaisin hieman ja vilkaisin Centerin ovea, jotka sulkeutuivat juuri. Miestä ei näkynyt ovella stalkkaamassa selkääni. Käänsin katseeni takaisin menosuuntaan ja päästin pienen, ärtyneen sihahduksen suustani. Minulla ei ollut tapana häiriintyä ihmisten katseista, mutta tuon herran katse oli saanut minut melkeinpä sulamaan. Tunsin lantiotani vasten, miten olkalaukku liikahti.

"Pärjäätkö, Momo?" kysisin laukussa tärisseeltä apinalta. Laukusta kuului äännähdys ja pieni hampaiden kalkatus jatkui tämän jälkeen. Huokaisin ja kiristin kävelyvauhtiani. Kauppa oli onneksi vain kivenheiton päässä Pokemon Centeristä. Kylässä oli kaksi kauppaa, normaali ruokakauppa ja kouluttajille tarkoitettu kauppa.

Viitisen minuuttia mentyäni melkein juoksuvauhtia näin rakennuksen, jonka oven yllä luki Market. Astelin kohti kauppaa, mutisten Momolle, että kohta oltaisiin taas lämpimässä. Kaupan ovella avasin oven ja olin törmätä vanhahkoon naiseen. Kohteliaasti pyysin anteeksi, peruutin hieman ja päästin naisen tulemaan ulos kaupasta. Hymyillen tämä tuli ulos ja kiitti. Hymyilin naiselle ja livadin sitten itse sisälle. Sisällä oli ihanan lämmin. Kassan takana seissyt mies tervehti minua ja jatkoi sitten muistivihon selaamista. Katselin miestä, ja vetäisin pipon samalla pois päästäni. Momo kurkisti laukusta ja kömpi sitten kokonaan pois, hypäten lattialle. Tungin pipon takkini taskuun ja katselin samalla hieman ympärilleni. Hyllyköt olivat siistissä rivissä ja olivat melkein minun pituisiani. Momo hyppelehti jo yhden hyllykön luokse, joten lähdin tämän perään. Katselin hyllykön antimia uteliaana. Jotain minun tosiaan pitäisi ostaa, mutta vähäinen rahamäärä tuntui estävän kaiken hankittavan. Käytävän toisesta päästä löysin pienen vaatevaraston.

"Momo hei, tules täällä käymään" huikkasin Momolle, joka oli jäänyt ihastelemaan hyllykössä olleita sekalaisia tavaroita. Momo katoi minua kysyvänä ja asteli sitten luokseni. Osoitin lämpöisen näköisiä huiveja ja sanoin

"Valitse noista joku. Pysyt vähän lämpöisempänä" Vinkkasin lopulta Momolle vielä silmää ja hymyilin tälle. Momo nyökkäsi ja siirsi katseensa takaisin huiveihin. Jonkin aikaa Momo katseli iloisen värisiä huiveja. Sillä tuntui olleen vaikeuksia sinisen ja viertävän huivin välillä, kunnes se lopulta otti sinisen huivin ja ojensi sen minulle. Nyökkäsin ja otin huivin Momolta. Momo hypähti iloisesti lattialle ja jatkoimme seuraavalle käytävälle. Kouluttajien tarvikkeita, erilaisia pokemonepalloja, potioneja... Mutta hintaa tuntui olleen aivan liikaa. Nostin kaksi pokemonpalloa käteeni ja murahdin. Olin kuvitellut ostavani enemmänkin palloja, kuin vain nämä kaksi tavallista punavalkoista. Ja paljon muutakin tavaraa. Mutta näemmä joutuisin tyytymään vain näihin kolmeen ostokseen. Momo katsoi pokemonpalloja kummastuneena. Palloja oli paljon ja niitä oli vieläpä monia erilaisia. Katselin ympärilleni hieman tutkien. Sisäinen varkaani yritti kovastikin pyristellä esiin, vaikka kuinka yritin sitä tukahduttaa. Momo hypähti yllättäen olkalaukun päälle ja nojautui kylkeäni vasten. Säikähdin tätä, ja horjahdin hieman.

"Hitto vie, älä säikyttele" murahdin vihaisesti Momolle, joka vain katsoi minua ilkikurisesti hymyillen ja päästäen pientä, hiljaista naurua. Hymähdin ja pudistin päätäni. Parempi kai lähteä kassan kautta kaupungille. Käännyin ja lähdin kohti kassaa. Laskin huivin ja kaksi pokemonpalloa tiskille.

"Tuleekos huivi pokemonille vai kouluttajalleen?" mies kysäisi kirjatessaan huivin hintaa kassakoneeseen. Nyökkäsin Momoa päin.

"Tuolle palelevalle apinalle lämmikkeeksi" sanoin. Mies irrotti hintalapun huivista ja ojensi sen sitten minulle. Mies kirjasi pokemonpallot myös kassakoneeseen ja ilmoitti hinnan. Kaivoin pienen rahapussini olkalaukusta ja maksoin summan miehelle. Minulle jäi jäljelle enää muutama hassun hauska lantti ja seteli. Niillä ei kyllä pitkälle pötkittäisi. Tarvitsisin lisää rahaa, mutta koska näillä näkymin en saisi pomolta töitä vielä hetkeen, joutuisin keksimään jotain muuta.

"Ulkona on kamalan kylmä. Moni kouluttaja onkin ostanut pokemoneilleen jotain lämmintä päällepuettavaa" mies sanoi ja katseli tiskillä seissyttä Momoa hymyillen.

"Taitaa olla taas Kyuremin vuosi. Onneksi Momolle löytyi jotain lämmintä, se kun ei viihdy pokemonpallossaan" sanoin ja aloin kietoa huivia Momon kaulan ympärille. Kauppias katsoi minua hieman ihmeissään, kunnes hymyili taas.

"Hetki sitten tuli juuri uusi kuormallinen talvivaatteita, joten saitte paljon valinnan varaa" mies sanoi. Pujotin kaksi pokemonpalloa samaan sivutaskuun avaimen ja yhden pokemonpallon kanssa. Momo hypähti olkalaukun päälle ja kohotti katseensa sitten minuun. Parempi kai vaan lähteä, aioin kuitenkin vielä kierrellä kylällä. Sanoin kauppiaalle hyvät päivän jatkot ja lähdin. Ulkona kylmä tuuli puhalsi kasvoilleni ja muistutti minua yhä taskussa olleesta piposta. Olin jo aikeissa kaivaa pipoa taskusta, kun Momo nojautui minua päin hätääntyneenä ja pudisti nopeasti päätään. Katsoin tätä kysyvästi. Momo viittilöi vain Centerille päin, joten päätin lähteä kävelemään siihen suuntaan.

"Mikä ihme sinua nyt vaivaa?" sihahdin, kun yritin uudelleen ottaa pipoa taskustani. Piponi sattui olemaan olkalaukun puoleisessa taskussa. Momo ravisteli päätään ja osoitti jo näkyvää Pokemon Centeriä. Vilkaisin rakennusta ja sitten taas hieman syyllisen näköistä Momoa. Työnsin käteni taskuun ja tunsin keskisormeani vasten jotain kovaa. Kyyneleet kohosivat Momon silmiin, kun tämä näki nyrpeän vihaisen ilmeeni.

"Mitäpäs jos tosiaan palaisimme Pokemon Centerille huoneeseemme hieman keskustelemaan" sanoin Momolle, joka nojautui kylkeäni vasten anteeksi pyytävänä. Taputin apinaa päähän ja sain tämän nostamaan katseensa minuun.

"Näytä nyt vähän iloisemmalta, en halua kuulla hoitaja Joylta yhtään kysymystä tuollaisesta ilmeestä" ärähdin. Momo huokaisi ja käänsi katseensa muualle. Astuin liukuovista sisään vaaleaan aulaan. Aula oli onneksi tyhjentynyt kaikista ylimärääisistä. Vain hoitaja Joy oli tiskin takana Audinon kanssa tekemässä töitä. Hoitaja ei minua huomannut, mutta Audino taas katsoi minua iloisesti ja heilutti tervehdykseksi. Melkeinpä tahtomattani hymyilin tälle ja heilautin kättäni. Tuollainen söpö ja iloinen kaveri olisi kiva, tuumailin astellessani käytävällä. Vilkaisin taas Momoa, joka vain istuskeli olkalaukkuni päällä ja tuijotti eteensä. Tiesin, että Momo oli varastanut jotain ja veikkasin kyllä tietäväni mitä. Mutta sitä en ymmärtänyt, miksi Momo oli päättänyt varastaa. Pysähdyin huoneeni ovelle ja aloin tonkia avainta taskusta. Rosvona tiesin, että yksikään varas ei toiminut ilman syytä. Avasin oven ja menin sisälle, sulkien oven heti perässäni. Momo hypähti lattialle ja luikki nopeasti huoneen puolelle. Katsoin pokemonin perään ja huokaisin. Vaikka Momon varastelu olikin saanut huomioni ja olin muutenkin alkanut jo tuntea jotain tuota kohtaan... Siltikin halusin vapauttaa sen. Pyytäiain Momolta vain sen verran apua, että saisin itselleni toisen pokemonin. Momo ansaitsisi vaputensa. Laitoin takkini naulakkoon ja nappasin pipon taskusta. Yksi pieni pallo lensi taskustani maahan. Nappasin pallon maasta ja suuni oli loksahtaa auki. Pokemonpallo, jonka toinen puoli kuoresta oli vihertävä ja toinen valkoinen. Heitin pipon nopeasti hattuhyllylle ja tongin taskua vain varmistaakseni, että tämä oli ainut. Käteeni osui kuitenkin vielä kaksi pientä, kylmää palloa. Nostin pallot käteeni. Toinen palloista oli samanlainen kuin lattialle pudonnut, ja toinen pallo oli musta, jossa oli vihertäviä "palloja" ja keskellä mennyt sauma oli punainen. Käänsin päätäni huonetta päin. Hiljainen nyyhkytys kantautui korviini. Tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Momo varasti jotain. En toisaalta voinut olla vihainen tälle, minähän olin tainnut murahtaa tajutessani, ettei minulla ollut varaa ostaa kunnolla pokemonpalloja. Ja Momo oli ystävällisesti yrittänyt auttaa minua samaan lisää pokemonpalloja. Kaunis idea, ruma toteutus. Otin laukun mukaani mennessäni huoneen puolelle. Momo istui sängyllä kyyryssä ja näytti pidättelevän itkuaan. Pikkuinen puristi huivia tiukasti itseään vasten. Laskin laukun maahan ja istadin sängylle tämän viereen.

"Kuule... En minä vihainen ole" sanoin. Momo käänsi itkuiset kasvonsa minua kohti. Hymyilen tälle ja näytin pokemonpalloja tälle.

"Taisit ottaa nämä, koska tajusit, ettei minulla ollut varaa ostaa kuin kaksi pokemonpalloa. Halusit vain olla auttaa. Eikö niin?" Momo nyökkäsi varovasti. Aito, hymykuopat kasvoilleni tuonut hymy kohosi kasvoilleni. Silitin Momoa päästä ja mietin, että ehkä minun kannattaisi kertoa tälle. Kertoa, että ymmärsin sitä enkä aikonut satuttaa sitä. Ja kertoa myös totuus itsestäni.

"Nämä ovat kyllä hienoja palloja, vaikkei minulla ole hajuakaan, mitä merkitystä näillä on tai minkälaisiin pokemoneihin näitä kannattaa käyttää. Olisikohan hoitaja Joylla esitettä pokemonpalloista...." tuumailin. Katselin edelleen Momoa, jonka ilme alkoi muuttua anteeksi pyytelevästä kummastuneeksi. Naurahdin ja hieroin takaraivoani.

"Ei me näitä kyllä takaisin viedä, se on saletti" kuiskasin Momolle ja vinkkasin silmää. Nyt otus vasta olikin pyörällä päästään. Nousin istumaan sängylle niin, että istuin sängyllä kokonaan ja sain jalkani ristiin eteeni. Laskin pokemonpallot eteeni ja katsoin Momoa nyt hieman vakavampana. Tämäkin vakavoitui, kuin se olisi aistinut minun asiani vakavuuden.

"Momo... on oikeastaan yksi asia, josta minun täytyy kertoa sinulle. Kyseessä on kuitenkin sellainen asia, josta sinun on pystyttävä vaikenemaan koko loppu iäksesi" sanoin vakavana. Tässä vaiheessa Momon koko olemus oli täysin vakava.