lauantai 4. lokakuuta 2014

Luku 3 - Rakkaudesta se hevonenkin potkii

En kuulu siihen ihmiskuntaan, joka ärsyytyy kovin helposti. Tämä päivä oli kuitenkin yksi niistä harvoista, jolloin eräs nuori mies oli saada minut repimään pelipöksyni - kuvainnollisesti.

Olin Momon ja professori Archerin kanssa Blizzard Caféssa aamupalalla. Professori oli pyytänyt meitä tänne aamupalalle ja luvannut vielä maksaakin. No, mikäs siinä. Eihän minulla rahaa kamalasti ollut, joten hyväksyin professorin tarjouksen hyvillä mielin.
Istuin pehmustetulla penkillä, Momo vieressäni erillisellä penkille asetetulla korokkeella, ja professori istui minua vastapäätä. Kahvilassa oli sinä aamuna aamupala-buffet, mistä olin erittäin kiitollinen. Pokemoneillekin oli valmistettu kunnon aamupalat.
"Keskiviikko-, torstai- ja viikonloppu-aamuisin täällä on aina aamupala-buffet. Moni työssä käyvä käy mielellään täällä aamupalalla" professori kertoi hymyillen.
"Mukavaa, että tälläisiä on. Se helpottaa myös kouluttajia - siis jos heillä on vain rahaa" totesin lopun hieman närkästyneenä. Professori naurahti ja hörppäsi sitten kahviaan. Olin ottanut kaurapuuroa, keitetyn Pidgeyn munan, leipää ja ne ahdettua mahaani olin vielä käynyt hakemassa kaksi Pidgeyn munaa, nakkeja, pekonia ja pannukakkuja.
Momo ahtoi sisäänsä mansikkaleivosta, jonka se oli väkisinkin halunnut jälkiruoaksi. Minäkin olisin mielelläni ottanut jotain, mutta olin syönyt jo kuin hevonen. Vaikka toisaalta, Momokin oli vetänyt ruokaa napaansa, mikä sai minut ihmettelemään hieman, mihin kaikki se ruoka oikein mahtuu.
"Raha on tosiaan iso ongelma monella kouluttajalla" professori sanoi ja risti kätensä rintojensa alle. "Siksi monet hankkivatkin itselleen jonkin ammatin. Melkein kaikki ovat joko kouluttajia tai koordinaattoreja, mutta salilta tai kisoista saatu raha ei kata kouluttajan elämää kovin pitkäksi aikaa. Joten, he ottavat itselleen jonkin lisä-ammatin. Minulla on esimerkiksi monta tiedemies-apulaista maailmalla. Ja moni kasvattaja on myös minun alaisuudessani. He ovat aivan tavallisia kouluttajia, jotka tutkivat pokemoneita, kasvattavat tietynlaisia pokemoneja aloituspokemoneiksi tai muuta sellaista. Työstään he saavat aina jonkin verran rahaa" professori kertoi ja katsoi minua tuikkivin silmin. Vai että lisä-ammatti? No, minullahan oli jo töitä, mutta professorin ei tarvitsisi asiasta tietää mitään.
"Hmmm.... Salien haastaminen voisi kyllä olla se meidän juttu, eikö Momo?" totesin ja käänsin sitten katseeni Momoon. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi. Otteleminen sopisi meille paremmin kuin kisoissa esiintyminen. Hienosteleminen tälläisissä asioissa ei ollut oikein minun juttuni, luotin mielummin raakaan voimaan ja hikeen. Katsoin professoria ja tunsin oloni saman tien hieman epämukavaksi. Professorin katse oli tutkiva, jopa hieman kylmä. Sisäiset hälytyskellot alkoivat soida ja olin heti varuillani. Katsoin professoria kysyvästi.
"Harmi, olisin mielummin lähettänyt sinut koordinaattoriksi. Olisin samalla voinut tarjota sinulle kasvattajan työtä" professori sanoi lopulta. Rentouduin hieman, ja hieroin automaattisesti takaraivoani. Olin tähän mennessä ollut täysin päinvastainen melkein kaikelle sille, mitä professori minusta ajatteli.
"Näh, en ole oikein esiintyjä-tyyppiä ja... Championin hommat kiinnostavat enemmän, kuin maailmalla kiertävät super-koordinaattorin työt. Enkä taida haluta bikini-kuvaani Miss Floridan kansikuvaan" sanoin ja naurahdin vielä lopuksi. Miss Florida on Soidan suosituin muotilehti, joka meni myös juorulehdestä. Professori huokaisi ja pieni hymy kohosi hänen huulilleen.
"Ah, anteeksi. Sinun matkasihan tämä kuitenkin on. Saanko kysyä sinulta kuitenkin yhtä palvelusta?" professori pyysi. Katsoin naista kummastuneena. Häneltä ei ehdotukset loppuneet. Ehkä minun ei olisikaan pitänyt ottaa rahattomuutta puheeksi.
"Riippuu vähän, minkälaisesta palveluksesta on kyse" totesin ja raavin leukaani. Professori kääntyi salkkunsa puoleen, otti sieltä pinon papereita ja laski ne eteeni. Noukin paperit käteeni ja lukaisin ne läpi.
"Mega muotoonsa kehittyvä pokemon palautuu takaisin edelliseen muotoon jonkin ajan jälkeen. Muodossa pysymisen mahdollisuutta ei ole -> otetaan tutkittavaksi, kun mega evoluutiosta saadan lisää tietoa."
"Mega evoluutioon pystyy vain muutama pokemon"
"Miten pokemon kehittyy mega muotoonsa?" Kurtistin kulmiani. Olin joskus kuullut ennenkin tästä mega muodosta. Kyseessä oli erittäin harvinainen pokemonin kehittyminen, johon ei tosiaankaan pystynyt kuin muutama pokemon. Tiedossa ei tosin ollut kuin viisi pokemonia, jotka siihen pystyivät ja nämäkin kyseenalaistettiin monilla eri tahoilla. Ojensin papereita takaisin professorille.
"Minkälaisesta palveluksesta olisi kyse?" tiedustelin, aidosti kiinnostuneena. Professori laittoi paperit takaisin salkkuunsa ja katsoi sitten Momoa hetken aikaa. Käänsin itsekin katseeni Momoon. Momo näytti hieman vaivaantuneelta, kun sitä tuijotettiin kuin koekaniinia. Silmäkulmani alkoi hieman nykiä. Käännyin tuijottamaan hieman vihaisesti professoria.
"Älä huoli, en aio käyttää Momoa kokeisiin. Pyyntöni on, että tutkisit tätä evoluution muotoa ja jos löydät tai saat jotain selville, raportoisit siitä minulle" professori sanoi. Huokaisin hieman ja kurtistin sitten kulmiani. Voisin tietenkin suostua - voisin samalla raportoida päämajaan samoista tiedoista. Tai voisin tiedottaa professorille vain murto-osan ja päämajalle loput. Tässä olisi kuitenkin riskinsä. Professori voisi olla minuun yhteydessä juuri huonoimpaan aikaan ja jäisin rötöksistäni kiinni. Katsahdin Momoa, joka tyytyi vain kohottomaan olkapäitään. Raketti Ryhmässä tutkittiin myös mega evoluutiota, joten omista pikku tutkimuksistani ei välttämättä olisi mitään hyötyä tiedemiehille.
"Ainut pohja tälle kehitysmuodolle ovat ne niukat tiedot, jotka papereistasi luin. Miten odotat minun jatkavan tästä?" kysyin professorilta. Professori kaivoi esiin kartan ja asetti sen pöydälle eteemme.
"Tässä kaupungissa elää eläkkeelle jäänyt professori toiselta alueelta" professori sanoi ja asetti sormensa kanjonin keskellä olleen kylän päälle. "Hänen pojanpoikansa tutkii myös mega evoluutiota. Näin aluksi voisit mennä tapaamaan professoria. Kysele vain Oak nimistä vanhaa miestä, niin ihmiset osaavat ohjata sinut oikean miehen luo" professori kertoi. Vetäisin karttaa lähemmäksi itseäni ja tutkailin sitä. Soidan läpi pohjoisesta lounaaseen kulki suuri vuoristo. Vuoristo peitti suurimman osan pohjoisesta Soidan osasta, jonne tämän vuoksi oltiin sijoitettu myös Pokemon League alueen haastavuuden vuoksi. Vuoristo teki keskelle Soidan aluetta kanjonin, jonne joku älykkö oli keksinyt rakentaa kylän. Kanjonissa oli kuitenkin vaarallista otella, jonka vuoksi ottelut oltiinkin lailla kielletty kylässä ja sen lähiympäristössä.
"Hyvä on, katson mitä saan selville. En mene kuitenkaan lupaamaan, että pääsisin puusta pitkälle" sanoin lopulta. Tein tämän loppujen lopuksi vain itseni vuoksi. Voisin jakaa hyvin niukalti tietoa muille, sikäli mikäli löytäiin edes mitään. Professori hymyili leveästi ja nyökkäsi kiitokseksi.
"Anteeksi, kun häiritsen. Neiti, eräs asiakas pyysi tuomaan nämä sinulle" viereemme ilmestynyt miespuolinen tarjoilija sanoi. Kohotimme katseemme mieheen, joka laski eteeni tarjottimelta suklaakakun palan, kahvin ja lapun. Mies poistui tarjoilemaan muita asiakkaita melko nopeasti. Professori hymähti ja nousi sitten ylös.
"Suo anteeksi, minun on nyt kiirehdittävä töihin. Tänän tulee taas muutama kouluttajan alku hakemaan pokemonejaan ja lisäksi yksi koordinaattori lupasi tuoda neljä vastasyntynyttä Eeveetä aloituspokemoneiksi" professori höpötti iloisella äänellä. Hymyilin kuvitellessani neljä pientä pentua temmeltämässä ympäri labraa.
"Kiitos vielä aamupalasta" sanoin, Momon nyökytellessä vieressäni varsin tyytyväisenä. Professori heilautti meille kättään ja lähti sitten ulos kahvilasta. Huokaisin syvään ja käännyin sitten katsomaan Momoa, joka ahnehti katseellaan suklaakakkuani.
"Ole ystävällinen" totesin työntäessäni lautasta tätä kohden. Enemmän kuin tyytyväisenä Momo alkoi napostella kakkua poskeensa. Hymähdin ja hörppäsin uutta kahvia, samalla tiiraillen taitettua, pientä lappua. Noukin lapun käteeni ja avasin sen.
"Harmi, etten ehtinyt tarjota sinulle aamupalaa. Tässä sinulle kuitenkin jotain hyvää" Käännyin tiirailemaan kahvilaa. Yksi vanhempi pariskunta, yksi eläkeikäinen mies, muutama nuoripariskunta ja yksi äiti lapsensa kanssa. Kukaan heistä ei tiiraillut minun suuntaani, eikä muutenkaan vaikuttanut sellaiselta, joka haluaisi tarjota minulle aamupalaa tai lähettää kaloripommeja. Ryttäsin paperin paidan taskuun. Lapun lähettäjä oli siis lähtenyt jo. Momo röyhtäisi ja taputteli vatsaansa.
"Täynnä?"kysyin ja hymyilin hieman apinalle, joka nyökytteli tyytyväisenä.
"Hyvä, koska muuta ruokaa tänään ei sitten saadakaan" sanoin muka muina miehinä. Momo näytti kauhistuneelta, mutta pian se kuitenkin tajusi minun pilailleen. Irvistin apinalle ja sain tämän suuuttumaan. Momo näytti siltä, kuin se olisi halunnut lyödä minua, joten laitoin käteni sen otsalle.
"Rauhoitu nyt, vitshinä se vain oli" sanoin. Pidin kättäni yhä Momon lämpöisellä otsalla ja kurtistin otsaani. Momolla oli vähän liiankin lämmin otsa. Sekunnissa olin napannut Momon pokemonpallon taskusta ja saanut kummastuneen katseen pokemonilta.
"Sori kaveri, mutta minun täytyy viedä sinut tutkituttavaksi hoitaja Joylle. Ruumiinlämpösi on kohonnut" selitin Momolle. Otin Momon takaisin pokemonpalloon, pomppasin ylös penkiltä, heitin takin, pipon ja lapaset ylleni ja nappasin olkalaukkuni vielä mukaan, ennenkö kiirehdin takaisin Pokemon Centterille.

Istuin sohvilla, huolestuneen näköisenä. Hoitaja Joy oli todennut saman kuin minä, Momon ruumiinlämpö oli kohonnut. Hoitaja oli luvannut ottaa Momon tarkkailuun joksikin aikaa, selvittääkseen mikä tätä vaivasi.
Viereisellä sohvalla istui suurin piirtein minun ikäiseni tyttö, lukien Pokemonien Tieto&Taito-lehteä. Hänellä oli vaaleat, letillä olleet hiukset, turkoosi collegepaita, mustat collegehousut ja mustat talvikengät yllään. Pohdin, oliko tyttökin kouluttaja, mutten pahemmin viitsinyt ruveta asiasta kyselemään. Muutaman minuutin oli hiljaista, kunnes tyttö avasi suunsa.
"Tiesitkö, että kahvilan työntekijä ja yksi professorin assistentti ovat kehittäneet aineen, jolla pokemon voi vaihtaa tyyppiään?" tyttö kysyi, ilmeisestikin minulta. Ketään muuta ei ainakaan ollut lähettyvillä. Enkä tahtonut uskoa, että tyttö olisi hullu tai puhuisi itsekseen. Tai ehkä hänelllä oli kummituspokemon varjoissa piilossa. Tyttö katsahti minua hymyillen. Kohotin toista kulmaani kysyen. Minulle hän siis puhui.
"Ainetta syötetään pokemonille ruoan mukana, jolloin pokemonin tyyppi vaihtuu. Tosin vain tilapäisesti" tytö jatkoi ja luki sitten taas lehteä. Katselin tätä kummastuneena.
"Ai. Enpä ole ennen tuollaisesta kuullut" totesin. Kaikkea ne tiedemiehet keksivät. Tyttö hymähti ja vilkaisi minua. Hetken kuluttua hän laski lehden sohvapöydälle ja kääntyi katsoman minua.
"Eipä siitä kovin moni muukaan ole kuullut. Aine sinällään on harmiton, mutta tapa jolla sitä testataan on laiton" tyttö kertoi. Kulmakarvani pongahtivat melkein hiusrajaan saakka. Tyttö naurahti yllättyneelle reaktiolleni ja jatkoi.
"Assistentti jäi kiinni, ja paljasti poliisille koko suunnitelman. Ei kuulemma halunnut käyttää labran pokemoneiihin mitään "ennalta arvaamattomia aineita". Assistentilla ja kahvilan työntekijällä on poliisin kuulustelut tänään" tyttö sanoi. Tuhahdin ja ristin käteni. Raketti Ryhmä käytti hieman samaa tekniikkaa - tutkimuksia suoritettiin villeihin, ei omiin pokemoneihin, ja ne tehtiin salassa Raketti Ryhmän omissa tiloissa, poissa uteliaiden ihmisten silmiltä. Olin varsin tietoinen, miten pahoin jotkin kokeet vaikuttivat pokemoneihin. Pokemoneille tuli käytös-häiriöitä, kasvoi ylimääräisiä raajoja tai raajan "alkuja", joissain tapauksissa urospuoliset pokemonit olivat alkaneet saada pentuja tai pahimmassa tapauksessa pokemonit kuolivat - usein tosin vasta pitkien, jopa viikkoja kestäneiden kipujen jälkeen. Kestin vielä joten kuten sen, että Raketti Ryhmä teki tälläistä. Kyseessähän oli sentään rikollisliiga. Rikollisilta ei kannattanut odottaa mitään lain puitteissa tehtyä. Mutta että tavallinen maantallaaja ja tiedemies tekivät tällaista salaa. Sitä minun oli vaikea sulattaa.
"Vaikea uskoa, että tiedemis tekisi tuollaista. En edes ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vaihtaa pokemoninsa tyyppiä johonkin toiseen" murahdin vihaisena. Tyttö hymyili hajamielisesti ja kohautti olkapäitään.
"Tiedän tunteen, kuomaseni. Ukko oli kuitenkin professorin aviomies" tyttö sanoi. Käänsin katseeni tyttöön, silmät suurina kuin tennispallot. Toivoin totisesti, että hän olisi keksinyt tuon. Mielessäni kävi kuva kiltistä ja rehdistä professorista.
"Professori Archerin mieskö tuollaista teki?! Ukko sietäisi saada kahta kauheamman selkäsaunan...!" ärisin ja puristin nyrkkiäni yhä tiukemmaksi. Rystyseni muuttuivat valkoisemmiksi. Tyttö vakavoitui ja noukki pöydältä Päivän sanomat- lehden, ojentaen sitä minulle.
"Lukaise sivu 18" tyttö totesi. Nappasin lehden tytöltä ja avasin lehden, selaten oikealle sivulle. Suuri kuva mustahiuksisesta, pitkästä, laihasta miehestä ja Blizzard Cafén rakennuksesta koristi lehden toisella sivulla. Lukaisin jutun nopeasti läpi.
Pokemoneja tutkiva Seymour Archer on tunnettu ja arvostettu tutkija ympäri maailmaa. Eilen iltapäivällä koko maailma kuohahti, kun hän jäi kiinni pokemoniin kohdistuvasta, laittomasta tutkinnasta. Archer on kehitellyt vajaat puolitoista vuotta ainetta, joka muuttaisi pokemonien tyyppiä.
"Esimerkiksi ruohotyypin Budew voisi vaihtaa tyyppiään lentotyyppiin. Tietenkään se ei oppisi lentämään, mutta sen sijaan se oppisi yhden lentotyypin iskun" labrasta kerrotaan.
Tapaus alkoi, kun moni pokemon kouluttaja vei pokemoninsa Pokemon Centeriin hoidettavaksi samasta syystä. Pokemon käyttäytyi erikoisesta, siinä tuntui olleen jotain vikaa. Ensiksi epäiltiin ruokamyrkytystä, sillä moni kertoi aterioineensa Blizzard Caféssa. Pokemoneja tutkittiin ja lopulta syykin selvisi; Pokemonien tyyppi oli mystisesti muuttunut. Pokemon hoitaja-liiton edustaja, ylihoitaja Joy kommentoi asiaa seuraavasti;
"En ole koskaan elämäni aikana kokenut tällaista. Tutkittavia pokemoneja oli useita kymmeniä, ja jokaisella todettiin sama 'vaiva'. Tietenkin se herätti hoitajien huolen, ja asiaa vietiin eteenpäin poliisille. Asia olisi voinut eri, jos tutkittavaksi oltaisiin tuota vain muutama pokemon"
Tavoitimme myöhään eilis iltana Blizzard Cafén toimitusjohtajan, herra Simpsonin. Hän pahoittelee tapahtunutta, ja varmistaakin, että kouluttajat saavat halutessaan korvauksia heille ja heidän pokemoneilleen aiheutuneesta vahingosta.
"Oikeudessa toivon mukaan mainitaan myös uhreille, eli pokemoneille, aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Haluan kuitenkin yhtiöni puolesta tarjota kouluttajille korvauksia, sikäli he niin tahtovat. Toivon mukaan tämän kaltaisia tapauksia ei tule enää tulevaisuudessa tapahtumaan" herra Simpson toteaa.
Eilen iltapäivällä Seymour pidätettiin, ja suositun Blizzard Cafén työntekijä antoi itsensä ilmi tuntia myöhemmin. He toimivat yhdessä rikoskumppaneina tässä tapauksessa. Molemmat pidätetyt ovat myöntäneet tekonsa, mikä mitä luultavammin lieventää heidän tuomiotaan. Poliisilta saamiemme tietojen mukaan tänään suoritetaan vielä viimeiset poliisitutkinnat, ennenkö asia viedään oikeudenkäyntiin.
Taitoin lehden ja nakkasin sen takaisin pöydälle. Olin rikollinen, tiesin, että tällaista tapahtui melko paljon, ja siltikin olin sanaton.


Puolen tunnin kuluttua seisoin vastaanottotiskillä, Momo pirteänä olkapäälläni. Hoitaja Joy oli kertonut, että Momon tyyppi oli vaihtunyt tulityyppiin.
"Luulin, että Momolle oli noussut kuume, koska herra oli vetänyt kahvilassa ruokaa kuin liukuhihnalta" sanoin, huokaisten helpotuksesta. Onneksi kyse oli ollut "vain" tyypin vaihdoksesta, ja Momon tyyppi saatu vielä vaihdettua takaisin normaali tyyppiin.
"Näitä tapauksia tulee vieläkin esiin, vaikka Seymour ja se toinen mies ovatkin jo pidätettynä. Toivon mukaan loputkin tässä jutussa mukana olleet saadaan pidätettyä" hoitaja Joy sanoi. Jos mukana siis oli vielä muita ihmisiä. Tyydyin vain nyökkäsin ja rapsutin Momon leukaa.
"Ah, ai niin. Eräs mies jätti tämän lapun sinulle" hoitaja Joy sanoi, ojentaen taitettua lappua minulle. Nyrpistin nenääni ja otin lapun hoitajalta. Katsoin sitä hieman kummastuneena. Taas joku lappu?
"Tuota, keneltäköhän tämä on?" kysäisin. Hoitaja nyökkäsi ohitseni kohti toista sohvaryhmää. Käännyin katsomaan hoitajan osoittamaan suuntaan ja katseeni kiinnittyi vanhaan papparaiseen, joka seisoskeli sohvien lähellä, tuijottaen jotain seinällä roikkunutta maalausta. Käänsin katseeni takaisin hoitajaan ja kiitin häntä, ja heti tämän jälkeen painelin takaisin huoneelle. Hoitaja Joy jäi katsomaan perääni hieman hämmentyneenä. Hetken kuluttua hän käänsi katseensa takaisin sohville päin ja kohautti olkapäitään.
Huoneella potkaisin kengät naulakon eteen ja laitoin takin roikkumaan naulasta. Momo hyppelehti tyytyväisenä huoneen puolelle ja hypähti sängylle. Koko sen lyhyen matkan aulasta huoneen ovelle mokoma oli irvistellyt ja hihitellyt itsekseen. Murahdin, ja päätin antaa asian olla.
"Meillä oli varmaan vähän huonoa onnea kahvilassa" totesin istuttuani apinan viereen sängylle. Momo pyöräytti silmiään ja katseli sitten lappua erittäin kiinnostuneena, jonka tongin paidan taskusta. Inhosin lappuja, varsinkin niiden lähettäjiä. Varsinkin, kun en tuntenut heitä. Vaikka nyt kyllä tiesin periaatteessa, keneltä tämä lappu oli. Lukaisin lapun ja tuhahdin.
"Pirun papparainen, mistä se tietää, mitä minä elämälläni teen" mutisin ja nakkasin paperin roskiin. Momo katsoi minua kysyvänä. Katsahdin pokemonia ja hymähdin. Heilautin itseni sängylle makaamaan ja sain pokemonin pian mahani päälle istumaan. Katselin Momoa ja silitin tämän päätä.
"Ukon mielestä minun pitäisi ruveta malliksi. Olen kuulemma niin nätin näköinen" sanoin. Momo katsoi minua pari sekunttia kysyvästi, kunnes sen kasvoilla kohosi korvasta korvaan yltävä irvistys. Mukavahan sitä oli kuulla, että on nätti ja sellaista. En kuitenkaan olisi halunnut kuulla tuota joltain vanhalta paapalta, varsinkin kun kirjoituksen sävy oli ollut hieman pervohko.
Suljin silmäni ja huokaisin. Yksikään agentti ei ollut ottanut yhteyttä minuun. En tietenkään voinut olettaa heidän soittavan minulle sen sileän tien, mutten voinut toisaalta oleilla tässä kylässä ikuisuuksiakaan. Hoitaja Joy ja moni muu alkoi jo hieman ihmetellä, kun oleilin vieläkin Pokemon Centerin huoneessa. En voinut vedota edes huonoon säähän - koko viikoksi oltiin luvattu poutaista säätä, edes pakkanen ei laskenut liian kylmäksi. Olin vain todennut ihmisille, että halusin tehdä vähän lähempää tuttavuutta pokemonini kanssa, ennenkö lähtisin yksinäni vaaralliselle matkalleni. Ja ihmiset ymmärsivät, mitä tarkoitin. Kaupunkien ulkopuolella oli villejä, nälkäisiä lihaa syöviä pokemoneja, jotka saattoivat teurastaa ihmisiä ja näiden heikkoja pokemoneja ja pistellä nämä poskeensa. Tällaisia surullisia uutisia kuuli aina silloin tällöin.
Ovelta kuului napakka koputus, mikä sai minut palaamaan takaisin todellisuuteen. Momo tuntui myös havatuvan todellisuuteen unten rajamailta. Nousin istumaan, napaten apinan käsivarrellani kiinni ja painaen pikkuisen itseäni vasten.
"Kuka kumma....." mutisin, päästäessäni Momon pois sylistäni. Toivoin hartaasti, ettei se papparaine ollut tullut kutsumaan minua treffeile tai muuten vaan häiritsemään minua. Ponkaisin ylös sängyltä ja suuntasin ovelle, kuullen samalla uuden, napakan koputuksen.
"Tullaan, tullaan!" sanoin hieman kovempaa. Vanhemmilla ihmisillähän saatoi olla hieman huonompi kuulo. Seisahduin oven eteen ja vedin syvään henkeä, ennenkö avasin oven. Silmäni laajenivat hieman ja toinen kulmani kohosi. Edessäni seissyt henkilö hymähti ja ojensi minulle kirjeen ja kahtia taitetun pienen lapun.
"Sinä...." murahdin ja otin kirjeen ja lapun häiriköltä. Kuulin naurahduksen katsoessani kirjekuoren päällä lukenutta tekstiä. Kirjoitus oli kaunista, tarkasti ja huolella tehtyä. Ja jälleen, uusi lappu. Kohotin katseeni mulkoillakseni edessäni seissyttä miestä, mutta huomasinkin tujittavani vastapäisen huoneen ovea. Hieman hämilläni katselin käytävälle, ennenkö lopulta peruutin huoneeseen sulkien oven perässäni. Varsin kumma heppu. Kävelin takaisin huoneen puolelle ja katsahdin Momoa, joka istuskeli edelleen sängyllä. Laskin kirjeen olkalaukkuni päälle ja avasin sitten lapun.
Nähdään Blizzard Caféssa 14.00. Hienoa, treffikutsut. Murahdin ja tungin lapun taskuuni. Minun oli kuitenkin pakko mentävä kahvilaan. Katsahdin seinällä, käytävän yllä ollutta kelloa. 11.50, minulla olisi toisin sanoen aikaa kuin roskaa.
"Ka?" Momo sanoi, katsoen minua kiinnostuneena. Katsoin Momoa hieman kummastuneena. Apinalla tuntui olleen omanlaisensa "kieli". Ei sillä, että olisin ymmärtänyt edes sen Aipom-kieltä.
"Mitä?" kysyin, tosin ajattelin vain haaskaavani aikaa. Joko yrittäisin ymmärtää Momon sanaa puolipäivää, tai sitten en ymmärtäisi ollenkaan. Momo raapi hieman päätään ja kurtisti kulmiaan. Se mietti kuumeisesti jotain, luoja ties mitä, ennenkö sen katse hieman kirkastui.
"Kuka?" Momon suusta kuului tällä kertaa. Katsoin Momoa silmät pyöreinä. En ollut varma, olinko kuullut tai ymmärtänyt väärin. Sana kuullosti kuitenkin aivan selvältä sanalta.
"Yksi tyyppi kävi antamassa tämän lapun, näet hänet kahdelta Blizzard Caféssa" sanoin ja istahdin sitten takaisin sängylle. Katsahdin taas kelloa ja totesin, ettei aika kuluisi millään. Käänsin katseeni Momoon ja napsautin sormiani. Momo räpytteli kummastuneena silmiään, katosen minua hieman epäileväisenä. Pomppasin taas pystyyn ja kävelin eteiseen hakemaan takkiani. Momo tuli perässäni, odottaen minun selittävän, mitä aikoisin tehdä.

Vartin kuluttua seisoin Route 1:n laidalla, Momo olkapäälläni. Tarkastelin ympäristöä hetken, kunnes totesin sen olevan tarpeeksi sopiva treenamiseen. Ihmisiä ja pokemoneja ei ollut mailla eikä halmeilla häiritsemässä meitä ja maasto oli tarpeeksi avaraa ja lumista. Emme ainakaan saisi sytytettyä mitään pahempaa maastopaloa tai poltettua ketään.
Aloin selittää Momolle, mistä oli kyse. Kerroin tälle Pokemon Centterissä näkemästäni tytöstä, joka oli ketonut minulle tyypin vaihdoksista ja professori Archerin miehestä. Lisäksi kerroin Momolle liikkeestä, jonka tämän olisi pitänyt oppia ollessaan sen pienen hetken tuli-tyypin pokemon. Momon kulmat kohoilivat kuin aallot meressä.
"Ja koska meillä on aikaa ja tekemisen puutetta, paras tapa tappaa aikaa on tulla harjoittelemaan. Matsi jonkun kanssa olisi myöskin yksi vaihtoehto, mutta haluan ensin testata hyökkäyksesi ja muutenkin nähdä taitojasi" selitin vielä Momolle, joka nyökkäsi ja hypähti alas olkapäältäni. En haluaisi vaikuttaa/näyttää ensimmäisessä ottelussamme toista kouluttajaa vastaan täys hyypältä, joka ei osaa mitään. Pokemonottelut kun eivät olleet ensikertalaisille lastenleikkiä. Amatööreilläkin oli joskus vaikeuksia muistaa pokemoniensa hyökkäyksiä ja pitää mielessään kaikki "joka kouluttajan perus-faktat".
Kumarruin ottamaan huivin pois Momon kaulasta, ettei se palaisi tulihyökkäystä kokeiltaessa, ja Momon olisi muutenkin hieman helpompi liikkua kun huivi ei olisi tiellä. Jokainen häviää jossain vaiheesa, muistutin itseäni. Jos häviäisimme ottelun, häviäisimme tyylillä. Olisin valmis, tietäisin Momon hyökkäykset ja olisin tutustunut rakkaaseen apinaani tarpeeksi hyvin. Momo venyteeli hieman lihaksiaan ja kääntyi sitten katsomaan minua.
"No, joko olet valmis?" kysäisin. Momo nyökkäisi ja hymyili, tai irvisti oikeastaan. Moni kouluttaja teki sen virheen, että he ottelivat heti viisi minuuttia pokemoninsa saannin jälkeen. Jos oli kokenut kouluttaja, tämä ei tokikaan haittaisi, mutta minun kaltaisillani aloittelijoilla tällainen ei tulisi kuuloonkaan.
"Aloitetaan niistä hyökkäyksistä, mitkä sinä luonnostaan osaat, ja jätetään se tulityypin hyökkäys viimeiseksi. En anna sen pahemmin mitään määräyksiä hyökkäyksiisi, sillä haluan nähdä mitä hyökkäyksiä osaat. Ymmärretty?" totesin Momolle, joka nyökkäsi. Käänsin katseeni Momosta erääseen suureen puuhun, jossa näkyi selvästi erinäisiä naarmuja ja kolhuja. Joku muukin oli ajatellut käyttää puuta jo ennen minua hyvänä harjoittelu kohteena. Astelin puun luo ja kopautin sitä kädelläni.
"Käytä tätä puuta kohteenasi, kun hyökkät. Jopa silloin, kun käytät ei-hyökkääviä iskuja, kuten tail whipiä" sanoin Momolle, joka nyökytteli ja otti sitten tukevan asennon. Siirryin hieman sivummalle, etten itse saisi vahingossakaan kipeää momon hyökkäyksistä, ja annoin Momolle luvan tehdä ensimmäisen siirtonsa. Momo liikautti hieman vasenta kättään sivulleen ja lähti sitten juoksemaan kohti puuta. Puolimetriä ennen puuta Momo hypähti ilmaan ja raapaisi puuta. Pienet raapaisun jäljet jäivät jäisen puun pintaan. Momo kääntyi katsomaan minua. Nyökkäsin tälle, ja annoin samalla luvan kokeilla toista liikettä. Katselin Momoa, joka peruutti metrin verran taaksepäin. Yksi pokemonin hyökkäyksistä oli siis scratch. Ei mitenkään kummoinen hyökkäys - sen kun osasi niin moni muukin pokemon alkumetreillään.
Momo syöksyi taas puuta päin, tällä kertaa, puskien puuta hieman. Kurtisin kulmiani ja katsoin Momoa.
"Oliko tuo Astonish?" kysyin Momolta, joka kääntyi katsomaan minua ja nyökkäsi vastaukseksi. Ahaa - vai tuolla lailla sekn hyökkäys toimi? Hymähdin ja katsoin, miten Momo asettui nyt puun eteen ja alkoi potkia lunta puun päälle. Katsoin Momoa hetken aikaa kummastuneena, kunnes tajusin, että Momo käytti Sand attackia - tosin nyt kun oltiin talvimaisemissa, Momo joutui käyttämään hiekan sijaan lunta. Seuraavana Momo alkoi heiluttaa häntäänsä puulle, mikä näytti myös aika hölmöltä. Mutta kyseessä oli kuitenkin yksi Momon hyökkäyksistä - tail whip. Hännän heiluttamisen jälkeen Momo kääntyi katsomaan minua.
"Siinäkö oli kaikki hyökkäykset, jotka osaat luonnostaan?" kysyin Momolta. Momo nyökkäsi ja asteli sitten luokseni. Nyt olisi sitten vuorossa Momon uusimman hyökkäyksen vuoro, tuityypin hyökkäyksen vuoro. Minulla ei ollut hajuakaan, minkälainen hyökkäys oli kyseessä.
"No, nyt on sen tulityypin hyökkäyksen vuoro. Mene vähän aukeammalle ja kokeile tehdä se hyökkäys. Mutta älä tähtää mihikään, älä varsinkaan minuun. Hirtän sinut, jos sytytät minut tai metsän palamaan" sanoin tiukalla äänensävyllä Momolle. Apina murahti ja asteli sitten routelle seisomaan. Ihan kuin se nyt olisi muka tarkoituksella sytyttänyt koko metsän palamaan, minut ehkä puolivahingossa. Ja ihan kuin metsäpalo tälläisessa paikassa tällaisella kelillä olisi ollut muka mahdollista. Momo veti syvään henkeä ja vei kätensä sitten hieman kaarelle vartalonsa viereen. Momo heilautti käsiään hieman sivulle ja hypähti ilmaan, tehden ympärilleen tulisen renkaan.
"Flame wheel?" mutisin ja vaihdoin hieman asentoani. Noh, ei paha. Kai. Toisaalta, ahne-minä erittäin syvällä sisimmissäni sanoi, että Momo olisi kyllä voinut oppia jonkun vahvemmankin hyökkäyksen, kuten overheatin. Pieni, idioottimainen hymy kohosi huulilleni. Siinä olisikin vasta näky, overheatia käyttävä Aipom! Kyllä ihmisillä naama vääntyisi, kun he näkisivät mitättömän Aipomin käyttävän niin voimakasta tulityypin hyökkäystä. Tai entäpä Inferno? Tai Eruption? Sittenhän ihmisillä vasta olisikin naama vääntynyt! Tunsin, miten joku hypähti olkapäälleni ja mottasi minua ohimolle.
"Auts" ärähdin ja käänsin päätäni. momo seisoi vihaisesti olkapäälläni ja mulkoili minua.
"Ai, luulit, etten katsonut..... No, tee se Flame wheel uudestaan" sanoin Momolle, joka tyytyi vain murahtamaan. Momo otti olkapäästäni vauhtia, hypähti eteenpäin ja teki ilmassa pienen voltin, keräten samalla liekkä ympärilleen. Herra laskeutui nätisti takaisin maahan ja kääntyi sitten katsomaan minua. Nyökkäsin ja käännyin sitten katdomaan ympärilleni. En nähnyt edelleenkään ristinsielua, joten samainen puu sai toimia edelleen Momon vastustajana. Momo asteli eteeni ja näytti hetken palelevan kylmässä säässä. Tosiaan, minulla oli toppapuku päällä ja Momolla pelkkä turkki. Nyt edes huivi ei ollut lämmittämässä Momon kaulaa. Voisimme tietenkin jatkaa harjoittelua niin että Momolle tulisi lämmin ja ehkä jopa hiki, mutta sitten vaarana olisi taas Momon kylmettyminen.
"Lopetetaan tältä erää. Saat vielä kylmää ja tulet kipeäksi, eikä sellainen käy" totesin Momolle. Apina nyökkäsi ja alkoi jo hieman täristä. Kaivoin ensin Momon huivin laukusta ja sidoin sen pokemonin kaulaan, jonka jälkeen nappasin Momon pokemonpallon laukun pikkutaskusta ja komensin Momon takaisin palloon. Pieni pallo piti edes vähän lämpöä, varsinkin kun olin änkenyt sen laukkuuni kauluhuivini käärittynä. Nyt tosin omaa kaulaani paleli, mutta pianpahan saisin jotain lämmintä juotavaa. Ehkä.

Tallustelin kaupungin kaduilla, kohti kahvilaa. Olin käynyt Pokemon Centerillä suihkussa, ja vaihtanut uuden topin ylleni. Edellinen oli sen verran hikinen. Olin kuitenkin hionnut sen verran, kun olin tarponut lumihangessa, ja no, pitihän sitä nyt uusia vaihtaa päälle. En sentään aikonut painella samoilla vaatteilla koko pitkää kouluttajan matjaani.
Kahvilan edessä oli kaksi suurin piirtein minun ikäistäni poikaa polttamassa ja naureskelemassa luoja tietää mille. En sen pahemmin jaksanut jäädä kuuntelemaan poikien höpötykäsi vaan painelin suoraan sisälle kahvilaan. Pysähdyin hetkeksi ja annoin katseeni kiertää koko kahvilan alue läpi. Herraa ei vielä näkynyt, joten menin ostamaan itselleni kaakaon. Kahvilassa oli aika vähän väkeä, joten saisin puhua seuralaiseni kanssa melko rauhassa. Siltikin minun oli napattava kauimmainen pöytä tiskistä.
Laskin kaakaomukin pöydälle ja olkalaukkuni sohvalle, riisuin toppatakin yltäni ja istahdin sitten pehmustetulle sohvalle istumaan ja odottamaan. Katsahdin kelloa ja hymähdin.
"Minähän olen 10 minuuttia etuajassa..." mumisin ja hörpääsin sitten kaakaotani. Kaivoin Momon pokemonpallon olkalaukun sisältä ja vapautin Momon viereeni sohvallle. Momo venytteli ja kääntyi sitten katsomaan minua uteliaana.
"Ei hän ole vielä täällä. Olen sitä paitsi ajoissa paikalla, joten ei hän nyt ihan heti tänne ole tulossa" sanoin Momolle. Momo huokaisi pettyneenä ja hypähti sitten pöydän päälle.
"Hei, alas pöydältä! Nyt ollaan kahvilassa, ei kotona!" komensin Momoa, joka murahti ja hypähti alas sohvalle. Katselin ympärilleni ja huomasin läheisen tyhjän pöydän luona korokkeen. Nousin ja kipaisin hakemassa korokkeen Momolle. Tyytyväisenä Momo istahti sen päälle ja jäi sitten tapittamaan minua. Katsoin Momoa ja huokaisin.
"Ai, pitäisikö sinullekin ostaa kaakao?" kysyin Momolta. Leveä hymy kohosi Momon kasvoille. Nousin taas ylös sohvalta ja kävin ostamassa Momolle lämpimän kaakaon. Palasin pian takaisin pöydän luo ja laskin kaakaon Momon eteen. Momo katsahti minua ja alkoi sitten hörppiä kaakaota.
Istuskelin sohvalla ja katselin ympärilleni. Herraa ei näkynyt vieläkään ja kello oli jo 14,10. tuhahdin ja katsoin seinällä pöytämme vieressä ollutta taulua, luoja tietää jo kuinka monennetta kertaa.
"Ai, täällä perällähän sä olet!" tuttu ääni sanoi iloisesti. Minä ja Momo käänsimme katseemme mieheen.
"Kas kas, tulithan sinä. 11 minuuttia myöhässä!" totesin miehelle, joka laski parhaillaan tarjottimen pöydälle. Hän tyytyi vain irvistämään ja kohauttamaan olkapäitään.
"Jäin suustani kiinni erään nuorukaisen kanssa" mies sanoi ja irvisti uudelleen. Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni. Mies heilautti mustan toppatakin päältään, pujotti sen naulakkoon ja vetäisi vielä pipon päästään. Pipon alta paljastuivat leiskuvan punaiset hiukset, joissa oli muutama musta raita siellä täällä. Hiukset olivat hieman sekaisin, mutta yhdellä ködenvedolla mies sai hiukset jotenkin ojennukseen. Taikuutta tuo oli, minulla kesti hiusten laitossa aia vähintään 10 minuuttia. Katsahdin nopeasti Momoa, ja mieleni teki virnistää. Apinan ilme oli kuin kultaa, niin yllättynyttä ja järkyttynyttä ilmettä en sen kasvoilla vielä ollut nähnyt.
"Momo, tässä on se 'treffi-seuralaiseni', Joseph Stark. Ja me emme ole täällä treffeillä, vaan keskustelemassa" esittelin edessäni istuneen miehen Momolle. Momo näytti järkyttyvän lisää. Seuralaiseni olikin nuori ja hyvännäköinen mies, ei se vanha ukko, jonka olimme aiemmin Pokemon Centerillä nähneet. Ja en todellakaan huijannut Josephin komeudesta; Hän oli painosanalla komea, pitkä, harteikas ja lihaksikas. Hänen silmänsä olivat harmaat ja tarkkaavaiset. Josephilla oli yllään mustat housut, joissa oli punaisia lakritsa kuvioita, puna-musta kauluspaita ja sen päällä tumman ruskehtava nahkaliivi. Lisäksi miehen korvista roikkui kultaiset korvakorut, jotka olin joskus ostanut hänellesyntymäpäivälahjaksi.
"Tämän pikku apinanko sinä muka professorilta sait?" Joseph töksäytti, katsoen Momoa terävästi. Huokaisin ja nojauduin selkänojaa vasten. Edessäni oli uusi kuppi lämmikettä ja lautasella patonkivoileipä. Joseph kuului myös Raketti Ryhmään, ja olimme tunteneet järjestön kautta toisemme jo useamman vuoden.
"Proffalla ei ollut tuli- tai pimeystyypin pokemoneja, joten sain sitten tämän apinan. Olisin kyllä saanut käydä vaihtamassa Momon johonkin toiseen pokemoniin, jos yhteistyömme ei olisi alkanut sujua" vastasin, ja pörrötin Momon päätä. Momo mulkaisi minua ja mutristi suutaan.
"No, mikset sitten käynyt vaihtamassa?" Joseph kysyi. Hän oli varmaankin arvannut, etten itsekään ollut ollut aluksi tyytyväinen tähän pokemoniin. Niin, olisinhan minä tietenkin voinut Momon vaihtaa. En olisi sotkenut sitä vaarallisille poluille ja pilannut sen elämää. Tosin, Momollahan oli jo pieniä varasteluita taustallaan, kuten professori oli minulle eilen illalla kertonut. Nyt en kuitenkaan voinut sitä enää palauttaa, Momo kun tiesi liikaa. Enkä oikeastaan halunnutkaan palauttaa sitä.
"Tuskin sieltä olisi mitään parempaakaan pokemonia löytynyt. Sitä paitsi, Momolla on muutama hyödyllinen erikoispiirre" sanoin, iskien vielä silmää Josephille. Mies huokaisi ja haukkasi sitten leivästään palan. Tarjoilijatar sattui kävelemään läheisen pöydän luo siivoamaan sitä, joten huikkasin hänet luoksemme.
"Miten voin auttaa?" nainen kysyi, hymyillen. Joseph antoi katseensa kiertää naisessa, ja muutamassa sekunnissa miehen ilme muuttui flirttailevaksi. Nainen huomasi tämän, mikä sai pienen punan kohoamaan hänen kasvoilleen.
"Toisitko Aipomilleni pienen marjakulhon?" pyysin tarjoilijalta, joka nyökkäsi ja pyyhälsi paikalta leveän hymyn kera. Käänsin katseeni Josephin ja mulkoilin miestä. Joseph irvisti kahvimukinsa takaa minulle ja jatkoi sitten juomista. Pian samainen naistarjoilija palasi luoksemme, kantaen tarjottimella pientä astiaa, joka oli täynnä erilaisia hedelmiä. Joseph kaivoi takkinsa taskusta rahapussinsa ja maksoi minun puolestani Momon välipalan. Olisin hymyilliyt Josephille, mutta tämä jatkoi taas flirttailuaan tarjoilijattaren kanssa.
"Et taida koskaan asettua aloillesi" huomautin Josephille naisen lähdettyä. Joseph vain naurahti. Hänellä oli paha tapa flirttailla jokaisen naisen kanssa, joka vain viehätti silmää. Haukkasin leivästäni ja katsoin Momoa, joka mussutti hedelmää tyytyväisenä. Sain lopulta syötyä leipäni ja katselin sitten taas ympärillei. Asiakkaita kahvilaan oli tullut hieman lisää, ehkä jopa liiankin lähelle meitä. Täällä emme voisi puhua rauhassa työasioista ilman uteliaita korvia. Ehkä meidän olisi parasta painella Pokemon Centeriin, voisin ehkä samalla luovuttaa huoneeni.
"Ainiin, muuten.... Sain töistä tämmöisen" Joseph sanoi yllättäen. Hän kääntyi vieressään olleen laukun luo ja tonki sieltä pokemonmunan. Hän ojensi sen minulle ja hymili hieman.
"Ota sinä se tiimiisi huolehdittavaksesi. Meistä voisi tulla sille hyvät vanhemmat" Joseph sanoi, iskien minulle vielä silmää. Hymähdin ja otin munan Josephilta. Munan pinta oli ihanan vaalean kerman värinen, samettisen tuntuinen ja muna tuntui muutenkin ihanan lämpimältä. Momo hypähti käsivarteeni kiinni ja ihasteli munaa silmät pyöreinä.
"Kiitos, Joseph. Mikä täältä kuoriutuu?" kysyin uteliaana. Joseph levitti käsiään ja laski ne sitten taas pöydälle.
"Ei mitään hajua. Jokin kiva pokemon, kai" Joseph sanoi. Tuhahdin ja silittelin pokemonmunaa.

Vartin päästä olimme menossa takaisin Pokemon Centerille, puhuman työasioista. Kahvilassa se oli mahdotonta, kaikki kyläläiset kun olivat tuntuneen änkevän samaan aikaan kahvilaan. Ja Joseph halusi muutenkin jutella kanssani rauhallisemmassa paikassa, jossa saisimme olla kahden.
Pokemonmuna oli käärittynä laukkuun viltin ja Josephin vaatteiden ympärille. Olin antanut vielä oman collegepaitani munalle lämmikkeeksi. Lävelymatka kahvilasta PokemonCenteriin ei kestänyt onneksi kuin muutaman minuutiin, joten en ehtinyt jäätyä - vaikka olihan minulla toppatakki päälläni. Momo oli jälleen pokemonpallossaan. Olin päättänyt ottaa sen palloonsa, jotta saisin keskittyä Josephiin. Ei sillä, etteikö hän osaisi huolehtia itsestään, halusin vain pitää häntä silmällä. Josephilla oli paha tapa flirttailla naisten, ja jopa minun ikäisteni kanssa. Jos hän siis vain löysi jotain viehättävää naisesta, kun siitä tarjoilijasta kahvilassa. Tarjoilija oli näyttänyt erittäin kauniilta ja olisi varmasti sopinut Josephille tyttöystäväksi, jos mies ei vain olisi tuollainenkin playboy. Ja jos hän ei olisi rikollinen. Minuun hän ei vielä sattunut, eikä varmaan koskaan sattuisikaan. Täyttäisin 16 vasta ensi kuussa ja sen jälkeen olisin sen ikäinen, että voisin saada täysi-ikäiset miehet kimppuuni. Saavuimme Pokemon Centeriin ja painelimme suoraan käytävälle, joka johti huoneeseeni. Joseph katsahti hoitaja Joyta ja hymyili tälle hieman. Hoitaja Joy hymyili hänelle takaisin tuttuun ystävälliseen tapaansa.

Huoneessani Joseph tutki heti ensimmäisenä ulkovaatteiden riisumisen jälkeen huoneeni mahdollisten piilotettujen mikrofonien, kameroiden tai muiden poliisin piilottamien laitteiden varalta. Mieleni teki facepalmata, tai edes hakata päätäni johonkin. Miksen ollut itse hoksannut moista?! Joku olisi saattanut kuulla minun ja Momon keskustelut. Voisin saada kytät kimppuuni, tai valtion virkamiehet. Joseph ei kuitenkaan löytänyt huoneesta mitään, joten olisin turvassa. Ainakin tältä erää.
Joseph kaivoi munan laukustaan ja istahti sängylleni, pitäen valkoista munaa edelleen sylissään. Kaivoin Momon pokemonpallon laukustani ja vapautin apinan. Momo hypähti heti sängylle ja änki itsensä Josephin viereen. En ollut ihan varma, oliko Momo ihastunut munaan noin valtavasti, kiinnostiko muna sitä muuten vaan vai oliko Momolla jotain muuta mielessään munan suhteen. Josephin suhteen Momolla ei ollut enää pahemmin mitään sanottavaa, ei sillä että Momolla olisi ollut kahvilassakaan paljoa sanottavaa miehestä. Kahvilassa Momo oli toljottanut Josephia suu auki melkeinpä koko ajan, enkä todellakaan tiennyt, mistä se johtui. Josephin ulkonäöstä? Hänen flirttailevasta luonteestaan? Vai yleensäkin siitä, että hän olikin seuralaiseni, ei se vanha ukko Pokemon Centeriltä.
Puin collegepaidan takaisin ylleni ja istahdin sitten Josephin viereen. Joseph hymyili hieman ja ojensi pokemonmunan minulle. Otin munan tiiviisti syliini ja kiedoin vielä Josephin viltin sen ympärille.
"Meilläkin on nyt vauva" Joseph totesi katsellessaan munaa.
"Meillä?" toistin, kohottaen toista kulmaani. Joseph irvisti ja hieroi pokemonmunaa omahyväisen näköisenä. Ah, pokemonvauva.
"Meillä? Minulla on nyt vauva, ei tämä sinun ole!" sanoin ja vein pokemonmunaa kauemmas Josephista. Momo tuhahti. Joseph sen sijaan alkoi nauraa ja pudisteli sitten päätään. Hymyillen hän kurkotti koskettamaan munaa, mutta vein sitä yhä kauemmaksi. Tajutessaan, ettei Joseph yltäisikään silittämään munaa, hän kietoi kätensä ympärilleni. Olin päästää kiljaisun suustani, mutta Joseph nosti sormensa huulilleni. Joten jäin vain tuijottamaan vihaisesti nuorta miestä.
"Älä toki luule, että olet ainoa, joka tulee huolehtimaan tästä kaverista" Joseph sanoi, yhä pieni hymy suupielessään.
"Ei. Ehei, ei käy, Jose!" ärisin ja mulkoilin miestä. Momo katsoi minua kysyvänä. Apina ei oikein tuntunut ymmärtämän, mikä minulle nyt oli tullut.
"Voi kyllä, minä tulen mukaasi!" Joseph sanoi. Momon ilme näytti hieman kirkastuvan, minun taas synkistyvän. Pidin kyllä Josephista, mutta en todellakaan halunnut häntä roikkumaan mukaani. Mulkoilin Josephia ja pullistin poskiani. Joseph nauroi reaktiolleni ja synkistyi sitten.
"Judy, ihan tosi. Kuljen mukanasi niin kauan kunnes pokemonisi ovat tarpeeksi vahvoja suojelemaan sinua" Joseph sanoi. Katsoin miestä hetken, ennenkö lopulta huokaisin raskaasti ja tyydyin nyökkäämään. Voisin tietenkin potkia hänet lähimpään puskaan tilaisuuden tullen.

Istuimme Josephin kanssa edelleen sängylläni. Josephin aiemmin tuoman kirjeen sisältö oli nyt sängyllä; Erinäisiä papereita labrasta, hybridipokemoneista ja risteytyksestä, muutama Raketti Ryhmän raportti pieleen menneistä kloonauksista, muutama lehdistä revitty juttu professorin kloonauksista ynnä muista kokeista ja kartta labran tiloista. Joseph oli saanut kirjeen Raketti Ryhmän lähetiltä, ja hänen oli määrä viedä se labraan murtautuville agenteille. Hän oli kuitenkin tuonut sen minulle aamupäivällä turvaan, koska oli joutunut hoitamaan oman työnsä pois alta. Josephilla oli ollut sen verran suuri riski jäädä kiinni, ettei hän ollut halunnut toisen tehtävän vaarautuvan.
"Paperit ovat kunnossa ja niissä on kaikki tarvittava. Lisäksi mukana on päämajalta tullut kartta kohteesta, johon on merkitty kohteen sijainti. Kyllä, koko rakennus pitää tutkia, mutta kohde on ensisijaisesti teillä työnä..." Joseph puhui handsfreehensä. Toisessa päässä oli toinen agenteista, joka meni labraan. Ajankohdasta ei minulla tosin ollut mitään hajua.
"Kyllä, liitän mukaan Judyn tekemän kopion raportista" Joseph sanoi ja katsahti minua sitten merkittävästi. Nyökkäsin ja kumarruin noukkimaan olkalaukustani paperit. Laskin paperit Josephin eteen ja jäin taas hiljaa tarkkailemaan, miten hän hoiti työtään. Joseph oli yksi Raketti Ryhmän agenteista. Hän oli hyvä työssään, ei ihan sitä ykkös-luokkaa, mutta tarpeeksi hyvä. Momo istui toisella sängyllä munan kanssa. Joseph oli penkonut omasta laukustaan Momolle jonkin kehittävän ongelmanratkaisu pelin siksi aikaa kun me hoidimme työasioita. Olimme hoitaneet asiaa jo lähemmäs pari tuntia, ja aloin olla jo pikku hiljaa kyllästynyt. Inhosin paperitöitä. Inhosin sitä, että jouduin istumaan liian kauan paikoillani. Mutta joskus sitä oli vain kestettävä, kuten nyt.
Lopulta Joseph sulki handsfreensä ja hieroi kasvojaan suurilla kämmenillään. Sitten hän alkoi kerätä papereja takaisin kirjekuoreen ja sulki sen. Hän kävi viemässä kirjeen takaisin omaan laukkuunsa ja palasi sitten takaisin luokseni.
"Sehän meni hyvin" Joseph totesi venyteltyään käsiiän. Tyydyin vain nyökkäämään ja katsomaan Momoa. Joseph istahti sohvalle ja haukotteli. Meidän pitäisi käydä ulkona. Halusin päästä taas liikkumaan. Voisimme oikeastaan lähteä koko kylästä.
"Hei Joseph, oletko muuten kuullut siitä professorin assistentista, joka kehittelee sitä tyypin-muuntaja litkua?" kysyin Josephilta. Asia oli putkahtanut mieleeni jostain takaraivon perukoilta. Joseph nyökkäsi ja asetti käsivartensa rintakehänsä alle.
"Jep, se on yksi syy, miksi labraa päätettiin lähteä tutkimaan. Archerin tiedemiehet, varsinkin naikkonen itse, tutkivat sellaisiakin asioita, joista poliisi voisi olla hyvinkin kiinnostunut" Joseph vastasi ja käänsi katseensa Momosta ja munasta minuun. Hymähdin ja nojauduin seinää vasten. Oli siis vain ajan kysymys, koska Raketti Ryhmä pääsisi käsiksi professorin tutkimuksiin.
"Hyvä syy meidän pojille lähteä tonkimaan vähän paikkoja" totesin. Joseph naurahti ja katsoi minua sitten tylsistyneenä. Käänsin katseeni kelloon. Alkoi olla jo ilta, joten emme lähtisikään tänään pois Aurora Townista. Matka Cordowan Towniin kesti kävellen kuitenkin hyvällä tuurilla 8-9 tuntia + kaikki mahdolliset lepotauot ja muut viivästykset.
"Lähdetään huomenna vasta matkaan. En mielelläni yöpyisi ensi yötä Route 101:n varrella. Ensi yölle luvattiin nimittäin pahimmillaan -40 astetta" Joseph sanoi. Hän näytti hivenen ärtyneeltä. Agentit olivat tulossa ja meidän täytyi antaa kirjekuori heille, jotta he voisivat alkaa hommiin. Vilkaisin taas kelloa.
"Lähden kohta sinne tapaamispaikkaan. Tulen takaisin niin pian kuin mahdollista" Joseph sanoi. Tyydyin vain nyökkäämään. Minä en alhaisen asemani vuoksi saanut mennä mukaan, vaikka sitä olinkin toivonut.

Istuskelin yksinäni pimeässä huoneessa, odottaen edelleen Josephia. Kello oli jo pari minuuttia yli puolen yön. Jos häntä ei huomenna kymmeneen mennessä näkyisi, lähtisin pois. Ja jättäisin hoitaja Joylle ehkä lapun välitettäväksi herralle, jos hän vaikka tulisi takaisin.
Momo oli nukahtanut sohvalle, joten en viitsinyt ottaa sitä takaisin pokemonpalloon. Pokemonmuna nyhjötti yhä hiljaisena sylissäni. Jos munasta ei olisi hehkunut lämpöä, olisin epäillyt, että munan sisältö on kuollut. Olin lisäksi käynyt näyttämässä munaa hoitaja Joylle, joka totesi sen olevan täyin 100% kunnossa. Lopulta annoin väymykselle periksi, ja päätin painella sänkyyn. Joseph joko tulisi tai ei. Kiedoin munan hellästi viltin ympärille ja laskin sen sitten sohvalle käsinojan viereen.
Heräsin aamulla, maaten tuttuun tapaan selälläni. Räpyttelin hieman silmiäni ja tunsin oloni edelleen uniseksi. Pikku hiljaa aloin hahmottaa ympäristöä ja silloin aloin vasta kunnolla tuntea jotain ylimääräistä painoa ylläni. Momo nukkui edelleen sohvalla - kuulin sen vaimean kuorsauksen aivan liian kaukaa. Eikä se kyllä painanut näin paljoa ja ollut kooltaan näin iso. Laskin katseeni alemmas, huomaten Josephin nukkuvan sikeästi päälläni. Miehen pää lepäsi oikeaa olkapäätäni vasten, vasen käsi oli vartaloidemme vieressä, erittäin lähellä rintaani, ja hänen oikea kätensä meni rintakehäni päältä, leväten toisella olkapäälläni. Tuijotin Josephia muutaman minuutin, punan kohotessa kasvoilleni. Lopulta sain koottua itseni ja pökkäsin miehen hereille aika kovakouraisesti.
"Mitä helv...?!" Joseph karjaisi säikähtäneenä, lopettaen kuitenkin lauseena kesken mätkähdettyään lattialle. Nousin kyljelleni käden varaan ja kurkistin lattialle. Joseph ärisi erittäin vihaisena ja hieroi takaraivoaan.
"Mitä tuo nyt muka oli?" hän kysyi, samalla mulkoillen minua.
"Hyvän huomenen toivotus. Oikeasti, mitä sinä meinaat?" ärisin herralle takaisin.
"Ai että mitä mä meinasin? Nukuin sun sängyssäsi, idiootti!" Joseph sanoi ja nousi ylös lattialta. Huomasin, ettei miehellä ollut yllään muuta kuin mustat bokserit. Hänen kroppansa oli hyvin treenattu, lihakset hehkuttivat olemassa oloaan ja Josephin iho oli kauniisti ruskettunut joka puolelta. Punastuin uudelleen, ja manasin asiaa saman tien. Joseph hymähti ja kurkotti pörröttämään hiuksiani. Ihan kuin ne eivät muutenkin olisi olleet jo sekaisin.

"Tiedätkö, tuo on seksuaalista häirintää, toisen sängyssä nukkuminen nimittäin. Ei, korjaan, toisen päällä nukkuminen on seksuaalista häirintää" noteerasin Josephille, joka huitaisi kätensä naamansa eteen ja huokaisi raskaasti. Nousin istumaan kunnolla, irvistellen miehelle. Häntä oli sitten mukava ärsyttää.